SUKU JA METSÄPYHÄKÖT

1. obinugrilaiset pitävät metsässä
sijaitsevien pyhäköiden haltijoita 
onnen tuojina (erikoistuvat 
johonkin elämän alueeseen, 
kalaonni, poro-onni, lapsionni).

2. obinugrilaiset pystyttävät 
metsäpyhäköiden haltijoille yhden tai 
useamman jalaksilla seisovan aitan 
(toisen tiedon mukaan kuvat laitetaan
pyhäkön puita vasten, kolmannen 
tiedon mukaan vakoissa puiden 
oksille, puut aittoja vanhempaa).

3. obinugrilaiseen henkien aittaan 
kuuluu haltijoiden kuville varattu 
koroke ja korokkeen eteen asetettu 
matala pöytä (lahjoja ja luita varten, 
toisen tiedon mukaan lahjoilla 
oma vakkansa).

4. obinugrilainen metsäpyhäkkö 
sijaitsee ylävirtaan perheen 
asuinpaikasta (henkien uskotaan 
matkaavan jokea pitkin, 
vrt. alavirrassa sijaitseva 
kalmisto). 

5. obinugrilaiset pukevat haltijat
omalla tavallaan (nahkoihin, 
seitsemään vaatekerrokseen, 
naispuolisille helmiä). 

6. obinugrilaiset uhraavat 
haltijoille luonteen, sukupuolen 
ja toimen mukaan (yksilöitä, 
vrt. sukulaisten henkiä).

7. obinugrilaiset laativat 
haltijakuvia puusta, luusta 
ja metallista (tavallisessa 
pyhäkössä 1-2 ihmishahmoista 
haltijaa eläinapulaisineen, 
joskus kokonaisia haltijaperheitä, 
isoimmissa pyhäköissä tiedetään 
olleen jopa 80 haltijakuvaa).

8. obinugrilaiset siirtävät 
haltijoiden kuvia pyhäköiden 
välillä (siirtämiseen liittyy 
menoja joilla haltijat saadaan 
hyväksymään uusi kohta, 
toisen tiedon mukaan kohtaa 
vaihdetaan seitsemän vuoden 
välein).

9. obinugrilaisten jokien varsilla 
palvomista sukuhaltijoista on 
tullut laajoilla alueilla tunnettuja 
"isoja henkiä" (kuuluisimpia
jumalatar Kazym-imi eli 
Kazym-joen-vanha-nainen 
eli Soopeli-nainen).

10. obinugrilaiset valitsevat 
pyhäköiden paikoiksi jokivarsia, 
metsäsaarekkeita, pyyntimaita, 
noitien (najt) osoittamia paikkoja, 
unien osoittamia paikkoja, vanhoja 
asuinpaikkoja, vaikeakulkuisia 
paikkoja (saaret, suot) ja erikoisten 
tapahtumien (kaatunut puu) tai 
maastonkohtien (iso kivi) osoittamia 
paikkoja (haltijan itsensä uskotaan 
valitsevan paikan).

11. obinugrilaiset pitävät kaikkea 
pyhäkössä olevaa haltijoille 
kuuluvana (maa, kivet, puut, 
linnut, eläimet, marjat, sienet).

12. obinugrilaiset valmistavat 
pyhäköissä kasvavien puiden 
oksista haltijoiden kuvia ja 
kannuksia (pyhimpiä esineitä, 
hengen omaavia esineitä, 
syntypuusta polveutuvia 
esineitä).

13. obinugrilaiset muistavat 
metsäpyhäköiden haltijoita 
uhraamassa käydessään ja 
ohi kulkiessaan (vrt. päivittäin 
muistetut kotona pidetyt 
haltijat).

14. obinugrilaisten pyhäköillä 
ei ole tarkkoja rajoja (vrt. volgan 
kansojen vierailta tuntuvat 
aidatut uhrilehdot).

15. obinugrilaiset ripustavat 
pyhäköiden puihin kankaita ja 
uhrattujen eli syötyjen eläinten 
jäännöksiä (luut, nahat, kallot).

16. obinugrilaiset tekevät 
pyhäkön tulen "seitsemällä 
sylyksellä oksia" (koivun tai 
lehtikuusen, alkuheimon 
mukaan).

17. obinugrilaiset kutsuvat 
pyhäköiden haltijoita nimillä
Xoten-tonx (kotoinen-henki) 
ja Xoten-ko (kotoinen-mies).

18. obinugrilaiset kierrättävät 
pyhäköiden haltijoita perheissä 
(toisen tiedon mukaan kuvia 
pidetään maiden keskellä 
sijaitsevassa pyhäkössä, 
vrt. lähekkäin ja kauempana 
asuvat perheet).

19. obinugrilaiset laativat 
haltijoille uudet kuvat joka 
seitsemäs vuosi (pyhäkössä 
kasvavien sembramäntyjen 
(yhden heimon syntypuu) 
oksista, vanhat kuvat viedään 
pyhän puun juurelle).

20. mansien talvikylissä 
asuu 1-3 läheistä sukua 
olevaa perhettä joilla on 
yhteinen suojelushenki 
ja pyhäkkö (jalpin-ma, 
pyhä maa).

21. mansien sukupyhäkkö 
(jalpin-ma) sijaitsee 
asuinpaikan läheisyydessä 
vaikeasti löydettävässä 
paikassa (pyhän maan 
ympärillä ei metsästetä, 
kalasteta, kerätä marjoja, 
kaadeta puita, tehdä tulta 
tai kävellä paljain jaloin). 

22. mansit laittavat pyhäkköön 
mennessään jalkaan tuohivirsut. 

23. mansipyhäkön keskustan 
muodostaa suon keskellä 
sijaitseva korkeampi saareke 
jossa kasvaa siperianmäntyjä 
(purlaxtin-ma).

24. mansien metsäpyhäköitä 
ympäröi pyhä hiekka (jalpin-ros, 
kuivalla maalla).

25. mansipyhäkköön kuuluu 
jalaksilla seisova aitta jossa 
pidetään suojelushenkien kuvia 
(puinen ukko ja akka). 

26. mansipyhäkköön kuuluu 
henkien aitta, tulisija ja uhripuita 
(oksilla haltijoille tuotuja lahjoja, 
uhrattujen eläinten luita ja 
eläinhahmoisten henkien kuvia). 

27. mansien pyhiin paikkoihin
kuuluu perheen mailla sijaitsevien 
jokien lähteet ja suut ja vanhat 
puut (jokikeskeinen elämä).

28. nenetsien haltijoihin kuuluu 
Paemal khada (vuoren-reunan
-vanha-nainen, liikkuu perheiden 
mukana, matkaa vuosittain 
ural-vuorten päähän missä pyhä 
paikkansa), Yamal khada (maan
-reunan-vanha-nainen, löysi 
nenetsien uuden kotimaan 
valkoisen poron hahmossa, 
pyhänä paikkana jäämeren 
rannalla sijaitseva kota) ja 
Pongarmae iriko (tuulen-maan
-vanha-mies, elää kaukana 
pohjoisessa, reessä kuljetetun 
lumimyrskyihin yhdistetyn 
Yaptik-haesien vanhempi veli).

29. hantien haltijoihin kuuluu 
Vojwort iki (turkiseläinten-vanha
-mies, antaa riistaa palautettuja 
luita vastaan), Kokor iki (porojen
-vanha-mies, palvotaan kodassa, 
kuvana valettu poronpää) ja 
Kon iki (järjestyksen-vanha-mies, 
lentää taivaalla poron selässä).

30. mansit käyvät Wojol-ojkan 
(wojol-joen-vanha-mies) 
pyhäkössä kolmen vuoden 
välein (pidetään erakkona, 
seurakseen viedään 
naispuolinen haltija 
Xanolsam-naj-ekwa).

31. mansit käyvät pyhäköissä 
keväisin uuden kuun aikaan.

32. mansien muistaman 
Wojol-ojkan pyhäkkö sijaitsee 
pyhän joen (jalpin-ja) lähteillä 
(joen oikealla rannalla, pyhäkölle 
johtavaa polkua vartioi seitsemän 
puihin kaiverrettua metsänhenkeä 
eli menkwiä).

33. mansit yöpyvät pyhäkössä 
käydessään joen tai suon 
vastakkaisella rannalla 
(haltijoiden puoli ja 
ihmisten puoli). 

34. mansit vaihtavat jalkaan 
tuohivirsut ennen pyhäkköön 
astumista (toisen tiedon
mukaan jalkineet päällystetään 
tuohella).

35. mansien Torom-ojkan 
(toromin-vanha-mies) 
pyhäkkö sijaitsee mäntyjä 
kasvavassa metsässä olevalla 
aukiolla (lähellä khulyum
-joen rantaa).

36. mansien Torom-ojkan 
pyhäkköön kuuluu seitsen-
kulmainen-pyhä-aitta 
(sat-ura, roikkuu kahden 
pihtakuusen väliin asetetussa 
orressa, oviaukon yläpuolella 
päivän ja kuun kuvat, täytetty 
uhriliinoilla, ympärille jätetty 
pienikokoisia jousia, vrt. pienen
jousen vieminen ukko-haltijalle 
pojan syntymän jälkeen). 

37. mansien Torom-ojkan 
kuvana toimii haarapäinen 
nuoli joka puetaan seitsemään
-valkoiseen-kankaaseen ja 
kahteen-kirjavaan-lakkiin 
(seitsen-kankainen-sinioranssi
-lakki ja seitsen-kankainen
-tummanpuna-sininen-lakki).

38. mansien pyhäkkökäyntiin 
kuuluu tulen laatiminen, 
seitsemän pihtakuusen oksan 
sytyttäminen, oksien laittaminen 
Torom-ojkan aitan alle, aitan 
oven avaaminen ja käynnin 
syyn selittäminen haltijalle 
(vrt. seitsemän perhettä,
sukuhaltijat).

39. mansit käyvät Torom-ojkan 
pyhäkössä kerran kuussa uuden 
kuun aikaan (tapoihin kuuluu
haltijan viihdyttäminen ja 
uhriliinojen sitominen aittaan, 
isommat muistopäivät kahdesti 
vuodessa, kesä ja tammikuussa).

40. mansipyhäköt sijaitsevat 
jokien lähteillä, keskivaiheilla 
ja suilla (vrt. asuinpaikat,
vanhemmat polvet).

41. mansit valitsevat 
pyhäköiden paikoiksi 
metsäaukioita ja niittyjä.

42. mansit laskevat 
haltijoiden lahjoja jokiin 
(joen suulle saavuttaessa). 

43. mansit eivät päästä 
pyhäköihin vieraita 
(sukuun kuulumattomat 
eivät saa liikkua alueella 
ilman pyhäkön hoitajaa). 

44. mansit tuovat pyhäköihin 
kodassa pidettyjä haltijoita 
eli viimeisenä kuolleiden 
(jälleensyntyneiden) perheen
jäsenten kuolinnukkeja 
(tulijoista tehdään vanhojen 
haltijoiden lapsia lisäämällä 
nimeensä piy=poi-ka tai ayi
=tytär, vrt. avi, aavi, evi, eevi, 
tytär=lainasana).

45. mansit voivat laittaa eri 
pyhäköistä tuotuja haltijoita 
yhteen (sukua toisilleen).

46. mansit käyvät pyhäköissä 
keväisin ja syksyisin uuden 
kuun aikaan ("silloin kaikki
on hyvin").

47. mansihaltija Soxrin-ojkan 
(sudenkorennon-vanha-mies, 
veitsen-vanha-mies) uskotaan 
liikkuvan sudenkorennon (kesä) 
ja ihmisen (talvi) hahmossa 
(pidetään eksyneiden löytäjänä, 
parantajana ja auttajana, haltijalla 
kuusi yhennimistä veljeä).

48. mansit kutsuvat Soxrin-ojkaa 
lyömällä pyhäkön puuhun 
(lehtikuusi), veneeseen, pöytään 
tai majan seinään uhripuukon 
(puukkoon sidotaan lehtiä tai 
punaista kangasta, kahvaan 
kaiverretaan kolme viivaa 
(pupi-nolsam-lit, pupin-nenä
-silmät), puukkoa pidetään 
paikallaan seitsemän päivää 
jona aikana ukolle voidaan 
luvata lisää lahjoja).

49. mansit jättävät Soxrin-ojkan 
lahjat puiden juurille tuoheen 
käärittynä (vaaran uhatessa 
voidaan repäistä vaatteen 
palanen männyn rungolle).

50. mansien Soxrin-ojkan 
pyhäkkö sijaitsee pyhällä 
vuorella (jalpin-nor) tai pyhän 
järven (jalpin-tur) rannalla 
(pyhäkköä vartioi puihin 
kaiverretut metsänhenget eli
menkwit, vrt. saamelaisten 
saivo-vuoret ja järvet).

51. mansit muistavat Soxrin
-ojkaa 3, 7 ja 12 vuoden välein 
(kunniakseen syödään poro).

52. mansien sukuhaltijoihin 
kuuluu Lepla-tit-ojka (Lepla
-joen-lähteiden-vanha-mies, 
haltijaa palvovat kwos-joen 
naiset miehineen, vrt. naiset
samaa sukua, miehet eri
suvuista).

53. mansien Lepla-tit-ojkan 
pyhäkkö sijaitsee lepla-joen 
vasemmalla törmällä 
(sisäänkäyntiä vartioi neljä 
siperianmäntyjen runkoihin 
kaiverrettua henkeä (menkw) 
joiden kasvoja tahritaan 
rasvalla ja verellä).

54. mansien Lepla-tit-ojkan 
pyhäkön keskusta koostuu 
vanhoista mäellä kasvavista 
pihtakuusista ja siperian-
männyistä (puiden suojassa 
neljä pitkillä jaloilla seisovaa
henkien aittaa jotka uusitaan 
joka viides vuosi).

55. mansit pitävät henkien 
aitoissa (sumjax) uhrimenoissa 
käytettyjä astioita, kirvestä 
ja haltijoiden kuvia.

56. mansit veistävät sumjax 
-aittojen tolppien päihin 
haltijoiden kasvoja.

57. mansit pukevat Lepla-tit
-ojkan ja poikansa Lepla-tit
-ojka-piyn kuvat kaapuihin 
ja suippoihin lakkeihin 
(silmiksi hopeaa tai kultaa, 
viereensä laitetaan kankaisiin 
kiedottu vaskinen kirves 
eli ystävähaltija Sak-ojka, 
vasaran-vanha-mies).

58. mansit pitävät Lepla-tit
-ojkaa vizhai-joen suulla 
sijaitsevassa vesipyhäkössä 
(wit jalpin) elävän haltijaparin 
(harmaahiuksinen-vanha
-mies, harmaahiuksinen
-vanha-nainen) lapsenlapsena 
(sukuhaltijoiden luonteesta, 
haltijapolvet=ihmispolvia). 

59. mansit vievät pyhäköissä 
eläviä haltijoita sukuloimaan 
keväisin (kuljetetaan sukua 
olevan haltijan pyhäkköön 
tuohikorissa, palautetaan 
omaan pyhäkköönsä syksyllä,
haltijoiden elämä=ihmisten 
elämää).

60. mansit kutsuvat pyhäkön 
hoitajaa nimellä jalpin-kan 
urno xum (jalpin-kan=pyhäkkö, 
xum=mies, yleensä vanhoja 
miehiä, toimi voi periytyä 
veljille tai pojille). 

61. mansien pyhäkön hoitajan 
velvollisuuksiin kuuluu 
aittojen yllä pitäminen, 
pupien vartioiminen, pupeille 
tuotujen lahjojen asettaminen 
aittoihin, kuluneiden kangasten 
ja vaatteiden vaihtaminen ja 
pupien viihdyttäminen (pupi
=pyhäkössä elävä henki).

62. mansihaltija Jalpin-akin 
pyhäkkö sijaitsee korkealla 
tapsui-joen törmällä (törmää 
kutsutaan pyhäksi maaksi, 
jalpin ma).

63. mansien Jalpin-akin 
pyhäkköön kuuluu kolme 
metsäaukealle pystytettyä 
henkien aittaa (aitoissa 
eläinten nahkoja, noidan 
puku ja kannus, uhrimenoissa 
käytettyjä nuolia ja siperian
mäntyjen juurista laadittuja 
haltijakuvia).

64. mansit laativat Jalpin-akin 
kuvalle kaulan, kulmikkaan 
pään ja tarkat kasvonpiirteet 
(haltijan ihmishahmon kuva).

65. mansit pitävät Jalpin-akia 
karhuhengen ihmishahmona 
(Taps-jalpin-ojka, tapsuin
-pyhä-vanha-mies, yhdessä 
aitoista haltijan karhun
hahmoinen kuva, vrt. aki,
tapsa).

66. mansit käyvät Jalpin-akin 
pyhäkössä kesäisin ja talvisin 
(talvella syödään poro, kesällä 
jätetään pienempiä lahjoja, 
vrt. samoihin aikoihin Toremin 
pyhäkössä vierailevat hantit).

67. mansihaltija Xont-toromin 
pyhäkkö (sat-wikli) sijaitsee 
siperianmäntyjen luomalla 
saarekkeella kempazh-jokeen 
laskevan sivujoen suulla 
(vrt. kemppainen, kema,
kepa, vrt. kemi).

68. mansit laativat Xont-toromin 
kuvan kolmesta yhteen sidotusta 
nuolinipusta (yksi pystyyn, kaksi 
käsiksi, nuolet kärki ylöspäin, 
kääritään valkoiseen kankaaseen, 
päähän sinisestä ja punaisesta 
kankaasta ommeltu lakki, 
käsiin sidotaan haltijalle tuotuja 
uhrikankaita).

69. mansit pitävät Xont-toromin 
kuvaa pienessä tuohella katetussa 
aitassa (vieressä akkansa
Suj-ur-ekwan aitta, akka puettu 
punaiseen kankaaseen, silmien 
ja vatsan kohdalla hopearahat).

70. mansit vievät pyhäköihin 
luisia ja puisia lusikoita 
(voiveitsen muotoisia, kahvan 
päähän perheen tai suvun 
tähti eli puumerkki).

71. mansit uhraavat lusikoita 
(mant) haltijoille ja sukulaisten 
hengille (uskotaan syövän 
lusikoilla).

72. mansit ripustavat pyhäköihin 
ruuduin koristeltuja nuoliviinejä 
(viineihin laitetaan rahoja, nuolia 
ja nuolenkärkiä).

73. obinugrilaisten alueilta 
löydetyissä haltijakuvissa kuvataan 
ihmis ja eläinsukujen välistä 
yhteyttä (linnun rinnasta kurkistava 
ihmispää, vrt. permin-eläin-tyyli,
vrt. totemistinen ajattelu).

74. udmurtit valitsevat pyhäköiden 
(lud) paikoiksi kukkuloilla sijaitsevia 
puiden ympäröimiä aukioita.

75. udmurttien ludiin kuuluu keskellä 
aukiota kasvava puu, uhripöytiä 
ja lähde (jokaisella suvulla oma 
pyhäkkönsä, menoja vetää tuno 
eli suvun tietäjä).

76. saamelaisiin pyhäköihin 
(seita, sieidi) kuuluu vuotuiskierron 
varrella sijaitsevia kiviä, erikoisen 
muotoisia kiviä, ihmishahmoisia 
kallioita, kantoja, tuulen katkomia 
puita, puupaaluja, saaria, luolia, 
kivenkoloja, pahtoja ja vaaroja.

77. saamelaiset hakevat uuden 
seidan paikkaa nukkumalla 
paikalla yön (unessa ilmestyvä 
haltija suotuisa enne, toisen tiedon 
mukaan neuvoo sijainnin unessa). 

78. saamelaiset latovat seitojen 
ympärille poronsarvia (ympyrän 
tai puoliympyrän muotoon, 
sarvien alus ja seidalle johtava 
polku koristellaan vihrein oksin). 

79. saamelaiset käyvät seidalla 
metsälle lähtiessään, metsältä 
palatessaan ja porojen elämän 
tärkeimpinä aikoina (pyyntionni, 
poro-onni).

80. saamelaiset tiedustelevat 
seidan tahtoa nostamalla seitaan
kuuluvaa kiveä (toisen tiedon 
mukaan puristetaan kädessä 
pientä kiveä, vrt. nenetsien 
vastaavat tavat).

81. saamelaiset muistavat seidan 
henkeä ohi kulkiessaan (jätetään 
pieni lahja).

82. saamelaiset kantavat seidoilta 
löydettyjä kiviä mukana (kiven 
voiman uskotaan uudistuvan 
seidalla käytäessä). 

83. saamelaisten mukaan seidan 
henki saa osansa seidalla syötäessä 
(luut ja ruodot seidan juurelle). 

84. saamelaiset voivat kurittaa 
huonoa onnea tuovaa seitaa 
viemällä pyhäköstä sarvet tai 
huiskimalla seitaa vitsoilla 
(vrt. obinugrilaisten vastaavat 
tavat).

85. saamelaisten mukaan seidan 
henki kykenee liikkumaan linnun 
hahmossa (ei ole sidottu paikkaan, 
pyhäköt=henkien makuupaikkoja).

86. mansihaltija Polom-toromin 
(polom-joen-jumala) uskotaan 
elävän pelym-joella sijaitsevassa 
pyhässä paikassa (kutsutaan 
nimin Polom-ojka (polom-joen
-vanha-mies) ja Tapol-ojka 
(tapolin-vanha-mies), vrt. tapola,
taponen, tapio, vrt. tapa, tavata, 
tavottaa, tappaa). 

87. mansit pitävät Polom-ojkan 
kuvaa hopeisella vadilla (kotkan 
hahmoinen, ihmishahmoinen 
kuva puettu mustaan liinaan, 
puuhahmona seitsenlatvainen 
koivu).

88. mansit pitävät Polom-ojkan 
lapsia kyliensä perustajina 
(kotkasta polveutuvat suvut,
tavat=kotkaheimon tavat).

89. mansit pyytävät Polom-ojkalta 
kala ja metsäonnea (vrt. vesi ja 
maakotkat).

90. mansit pitävät Polom-toromia 
yhtenä tärkeimmistä jumalistaan 
(kutsutaan karhupäiville missä 
haltijalle esitetään lauluja).

91. mansit uskovat saapuneensa 
nykyisille asuinpaikoilleen 
Polom-toromin eli kotkan 
johdattamina (kotkaheimon 
syntytarinoita).

92. mansit kutsuvat Polom
-toromin poikaa nimellä 
Polom-torom-piy (pojan
pyhäkkö sijaitsee pihtametsän 
keskellä yanyg-joen vasemmalla 
törmällä, vrt. jani).

93. mansien Polom-torom-piyn 
pyhäkköön kuuluu kahden kannon 
päähän pystytetty aitta, tulisija, 
pöytä ja aitan takana sijaitseva 
uhripuu (johon ripustetaan 
karhujen kalloja (kotkasta 
polveutuvat voivat pyytää 
karhuja), pyhäkön vartijoina 
toimii kattilaa kannattavien 
seipäiden päihin kaiverretut 
menkwien pojat (menkw-piyris), 
vrt. eläviin puihin kaiverretut 
menkwit).

94. mansit pukevat Polom
-torom-piyn kuvan mustaan 
kaapuun, kirjaviin paitoihin 
ja kahteen lakkiin (puna-kelta
-vihreä ja musta-sininen).

95. mansien henkien aittaan 
kuuluu kaksi ortta joihin 
sidotaan haltijoille tuotuja 
lahjoja (haltijakuvien yllä, 
molemmin puolin, lahjoja 
voidaan jättää myös aitan 
ulkopuolelle).

96. mansit pitävät haltijakuvia 
aitan oviaukon sisäpuolelle 
ripustetussa vakassa 
(vrt. peräseinän korokkeella).

97. mansit käyvät Polom-torom
-piyn pyhäkössä kerran talvessa 
(tapahtumaan kuuluu poron 
uhraaminen ja henkien keralla 
syöminen, henget kutsutaan 
paikalle ripustamalla lahjoja 
pyhäkössä kasvavan vanhan 
koivun oksille).

98. mansien Nor-ojkan (vuoren
-vanha-mies) pyhäkkö (jalpin-kan) 
sijaitsee ural-vuorten rinteillä 
pyhän järven (jalpin-tur) rannalla 
(pyhäkössä pidetään myös 
Soxrin-ojkan kuvaa). 

99. mansien Nor-ojkan aitta 
(ura-sumjax) sijaitsee metsäaukiolla 
vanhojen siperianmäntyjen keskellä 
(180cm korkean kannon päässä, 
uusitaan seitsemän vuoden välein, 
aittaa vartioi etutolppiin kaiverretut 
menkwit, 110cm pitkiä, suippopäisiä).

100. mansit pitävät Nor-ojkan 
pyhäkössä kahta 20cm pitkää 
haltijakuvaa (puettu liinoihin 
ja musta-punaisiin lakkeihin, 
Norilla pyöreä pää, Soxrinilla 
pitkulainen, kuvien ympärillä 
uhrattuja esineitä, veitsiä, 
kuppeja ja liinoja).

101. mansihaltijoihin kuuluu 
Mis-xum ojka eli misin-vanha
-mies (pidetään hyväntahtoisena 
ukkona ja pyyntionnen antajana, 
kutsutaan vuoren-harjanteen
-mieheksi ja mieheksi-jonka-aitat
-ovat-täynnä-turkiksia).

102. mansit jakavat karhupäivillä 
Mis-xumin hiuksia (uskotaan 
tuovan pyyntionnea, vrt. haltijan
eläinhahmon karvoja).

103. mansien Mis-xumin pyhäkkö 
(jalpin kan) sijaitsee joella suuren 
saaren keskellä (200m päässä 
rannasta).

104. mansien Mis-xumin 
pyhäkköön kuuluu 3-5 kantojen 
päihin pystytettyä aittaa (1.5m 
korkeudella, takaseinillä orsia 
joita vasten haltijakuvat, 
kattopuiden päihin veistetty 
hirvenpäitä), pyhäkön keskellä 
kasvava siperianmänty (runkoon 
veistetty menkwien kasvoja, 
hierotaan rasvalla ja verellä), 
uhripöytä ja penkkejä (puun 
ympärillä).

105. mansit pukevat Mis-xumin 
kuvan mustaan kaapuun 
(vrt. eläinhahmon karva) 
kirjaviin paitoihin, kartiomaisiin 
lakkeihin (sini-puna-vihreä) 
ja seitsemään kaulaliinaan 
(silmiksi kolikot, vrt. helmet).

106. mansit pukevat Mis-nen 
(mis-nainen) kuvan kankaisiin 
ja liinoihin (Mis-xumin akka).

107. mansit pitävät Mis-xumin 
aitan oikealla seinustalla seitsemää 
metsästysnuolta (vrt. seitsemän 
perhettä, sukua, heimoa).

108. mansien metsäpyhäkön 
hoitajana toimii vanhin veli 
(hoitajan kuoleman jälkeen 
pystytetään uusi aitta ja siirretään 
haltijakuvat sinne, vrt. uusien 
kuvien laatiminen vanhojen 
kuvien valmistajan kuoleman 
jälkeen, ihmisten laatimat asiat
yhteydessä ihmisiin).

109. mansit käyvät Mis-xumin 
pyhäkössä 1-2 kertaa vuodessa 
(tapoihin kuuluu aittojen 
savustaminen sisältä ja ulkoa 
(pihtakuusen oksilla), poron 
uhraaminen ja haltijoiden 
keralla syöminen).

110. mansit uhraavat Mis
-xumille vuoden ensimmäisen 
kalansaaliin.

111. mansit kutsuvat pyhiä 
paikkoja sijainnin mukaan 
(pyhä maa=jalpin ma, pyhä joki
=jalpin ja, pyhä järvi=jalpin tur, 
pyhä pudas=jalpin wol, pyhä 
vaara=jalpin nor, pyhä niemi
=jalpin nol).

112. mansit pitävät kaikkia 
suvun mailla sijaitsevia pyhiä 
paikkoja pyhäkköinä (pyhäkkö
=henkien asuinpaikka, hengille 
kuuluva paikka) .

113. mansit välttelevät pyhäkköjen 
lähellä liikkumista (pyhää paikkaa 
lähestyvän eläimen jäljittäminen 
lopetetaan, veneet kannetaan 
pyhäköiden ohi).

114. hantihaltija Aj-as-ikin (pikku
-obin-vanha-mies, eläinhahmo 
joutsen) pyhäkkö sijaitsee saaressa 
(saarta ja ympärillä olevaa vettä 
pidetään pyhänä, saaren lähellä
ei kalasteta tai juoda vettä, 
polttopuut tuodaan muualta). 

115. hantien Aj-as-ikin pyhäkköön 
kuuluu vanha koivu jonka runkoon 
kiedotaan haltijalle tuotuja kankaita 
ja vaatteita (pyritään sitomaan 
aiemmin tuotujen yläpuolelle). 

116. mansihaltija Xalew-ojkan 
(lokin-vanha-mies) kuvana toimii 
4m korkea seiväs jonka ympärille 
kiedotaan seitsemän valkoista 
kangasta (seipään pää vuorataan 
tuohella, varteen kaiverretaan 
sukupuolta ilmaiseva vyö ja kaloja 
pyytävän linnun kuva, toisen tiedon 
mukaan kuvana hopeinen siipensä 
levittänyt lokki).

117. mansien Xalew-ojkan 
pyhäkkö sijaitsee metsäaukealla 
jonne vieritetään kuorittuja 
puunrunkoja (3m välein, päihin 
veistetään henkien kasvoja). 

118. mansien Xalew-ojkan 
pyhäkköön kuuluu haltijan seiväs, 
seivästä vastapäätä sijaitseva tulisija, 
seipään ja tulisijan väliin vieritetyt 
hyppypuut (sins jiw), istumiseen 
tarkoitetut puunrungot, uhripöytä 
ja pyhäkköön johtavan polun päähän 
pystytetyt henkien aitat (hyppypuita 
käytetään Kalevi-ukon viihdyttämiseen 
ja nuorukaisten mieskunnon 
selvittämiseen, kalevalaisten eli 
kajavalaisten eli kaijan heimon 
tapoja).

119. mordvalaisten kolme päivää 
kestäviin sukupäiviin kuuluu suvun
pyhäkön lähteelle kokoontuminen, 
pihlajan pystyttäminen uhripöydän 
eteen, eläimen uhraaminen, perheittäin 
syöminen, itään päin rukoileminen,
tanssiminen, sukukynttilän ("suvun 
onni") ojentaminen suvun vanhimmalle 
(pidetään jalavavakassa), kynttilän 
kiinnittäminen mesijuomaa sisältävän 
astian kylkeen, kynttilän sytyttäminen, 
sukuhengen rukoileminen ("elättäjä, 
vaha, katso päiväsi on tullut"), hengelle 
laadittujen palttinoiden ojentaminen 
"rukoilija-akalle", kynttilän siveleminen 
palttinoilla (laatijan nimi mainiten), 
kynttilän sammuttaminen mesijuomalla 
ja kynttilän saattaminen seuraavan 
perheen taloon (kukin perhe säilyttää 
kynttilää vuorollaan).

120. selkupit muistavat Pöj pajaksi 
(kivi-nainen) kutsuttua haltijaa 
joen varrella sijaitsevassa pyhäkössä 
(hengeltä pyydetään "montaa-kalaa, 
montaa-eläintä", hengelle uhrataan 
osa saaliista).

121. selkupit pitävät Pöj pajan 
sijana vanhan siperianmännyn 
alla olevaa kiveä ("eukko", 
"liikkuva kivi", kiven viereen 
jätetään puisia haltijakuvia, 
kankaita ja vaatteita, kiven 
lähelle ei päästetä vieraita).

122. selkuppien uhrimenoihin 
kuuluu eläimen lihojen 
keittäminen, lusikan, veitsen 
ja kattilan asettaminen 
haltijakuvien eteen, haltijoiden 
saapumisen odottaminen, 
yhdessä syöminen ja eläimen 
luiden piilottaminen.

123. selkuppien sukupyhäköt 
(sessan, vrt. seita) sijaitsevat 
hiljaisissa ja syrjäisissä 
paikoissa.

124. selkuppien pyhäköihin 
kuuluu kantojen päihin 
pystytettyjä henkien aittoja 
(aitoissa pidetään haltijoiden 
kuvia, noitien apuhenkien 
kuvia ja hengille tuotuja 
lahjoja).

125. selkupit lausuvat pyhäkössä 
käydessään salaisia rukouksia 
(jokaisella omansa, jokaisella 
suvulla omansa).

126. selkupit valitsevat pyhäkön 
paikaksi korkeita saaria, harjanteita, 
töyräitä ja niemiä (paikkoja jotka 
eivät tulvi).

127. selkuppien pyhiin paikkoihin
kuuluu po parqe soq (puisen-haltijan
-niemi) ja limpi piti hoq (kotkan
-pesän-niemi).

128. mansihaltija Ja-kotil-ojkan 
(joen-keskivaiheiden-vanha-mies) 
pyhäkkö sijaitsee vizhai-joen 
suulla (antaa onnea kalastukseen, 
metsästykseen ja parantamiseen).

129. mansien Ja-kotil-ojkan 
pyhäkköön kuuluu vanha 
siperianmänty, puun runkoon 
kaiverretut haltijan kasvot ja 
puun kuoreen kiinnitetyt 
seitsemän hopeanpalasta 
(haltijan irtokuva ripustetaan 
mäntyyn pyhäkössä käytäessä).

130. mansihaltija Jipi-ojkan 
(huuhkajan-vanha-mies, ojka
=oika, vrt. oikea, poika) pyhäkkö 
sijaitsee lyapin-joen törmällä 
(katoton pyhäkkö, "huuhkajan 
pesässä ei ole kattoa"). 

131. mansit pitävät Jipi-ojkan 
kuvana pientä puu-ukkoa jossa 
yhdistyy ihmisen ja huuhkajan 
piirteet (ihmiskasvoista lähtevät 
suipot korvat). 

132. mansit esittävät Jipi-ojkan 
pyhäkössä käydessään jipin laulun 
(jipi-eriy) ja tanssin (liikkeissä 
jäljitellään jänistä ajavaa 
huuhkajaa). 

133. mansit pitävät huuhkajaukko 
Jipin-ojkan akkaa Jipi-ekwaa 
luojahenki Numi-toromin tyttärenä 
(luojahenkien ja suojelushenkien 
taustalla oikeita ihmisiä, heimojen 
perustajia eli toteemeja).

134. mansit kuvailevat Jipi-ojkan 
pyhäkköä "huuhkajaperheelle 
kuuluvaksi pyyntimaaksi" 
(jipien lasten kuvia roikutetaan 
siperianmännystä ja kuusesta 
veistetyissä seipäissä, "etteivät 
kiistelisi keskenään").

135. mansien huuhkajaukko 
Jipi-ojkasta polveutuvat kylät 
kutsuvat itseään huuhkajan 
väeksi (jipi-maxum).

136. mansien Ylä-sosvan-siivekkään
-vanhan-miehen pyhäkkönä toimii 
vanhalla joen törmällä "yhdestä 
juuresta kasvavat seitsemän koivua"
(pyhäkössä elää myös haltijan viisi 
veljeä ja Towlon-ojka eli kotkan
-vanha-mies, vrt. toulonen, 
tolonen).

137. mansien Ylä-sosvan-vanhan
-miehen kuvana pidetään vaskista 
siipensä levittänyttä huuhkajaa 
(vieressä hopeinen mammutin 
(jalpin uj, pyhä peto) kuva, haltijoita 
pidetään tuohella päällystetyssä 
aitassa, lahjoikseen tuodaan puna 
ja kultakoristeisia liinoja, nuolia, 
hopealautasia ja rahoja).

138. mansien Xanlasam-naj-ekwan 
(keskellä-mättäitä-elävä-eukko) 
maina pidetään sosva-joen suistoa 
(alueella asuvat kutsuvat itseään 
sammakon väeksi).

139. mansien sammakkoeukon 
Xan-ekwan kuvana toimii puista 
ja sammalista kyhätty ihmisen
kokoinen sammakko (puetaan 
kaapuihin, kuvaa pidetään suvun 
pyhässä aitassa). 

140. mansit uhraavat Xan-ekwan 
aittaan astioita ja naisen vaatteita
 (xan=kan tai han, vrt. kanta, 
kansa).

141. mansien sukuhenkiin kuuluu 
Worsik-ojka eli västäräkin-vanha
-mies (pyhäkön hoitajana toimii 
suvun noita).

142. mansit laativat Worsik-ojkan 
kuvalle silmät ja tarkat piirteet 
(ihmishahmon kuva).

143. mansit pukevat Worsik
-ojkan kuvan valkoisiin-hengen
-pelastaviin-vaatteisiin (vaaleaan 
paitaan ja vyöhön, vrt. västien 
saapuminen, kovien aikojen 
päättyminen).

144. mansit pitävät Worsik-ojkan 
vierellä liskon ja majavan kuvia 
(apuhenkiä vai ystäväsukuja). 

145. mansit vievät Worsik-ojkan 
pyhäkköön pienen jousen ja 
nuolen pojan syntymän jälkeen 
(tytöstä kiitetään akka-haltijaa, 
sukuhenkien luonteesta, suvun 
jatkumisen ilmentymiä).

146. udmurttien sukupyhäköt 
(lud) sijaitsevat purojen varsilla 
ja hiekkaharjuilla (kuivalla maalla, 
lähellä vettä).

147. udmurttien pyhäköissä 
kasvaa hopeakuusia, lehmuksia, 
koivuja, petäjiä ja tammia 
(sukujen syntypuita).

148. udmurtit ympäröivät ludin 
puunoksista sidotulla aitauksella
(sisäpuolelle jäävää aluetta 
pidetään pyhänä). 

149. udmurtit pitävät ludia 
haltijoiden kotina (pyhäkössä
ei saa metelöidä tai koskea
mihinkään).

150. udmurttipyhäkön 
keskuksena toimii aitauksen 
vanhin puu ja puun alla 
oleva aukea (uhrimenojen 
suorituspaikka, vrt. vanhin 
puu=suvun vanhin, suvun 
perustaja).

151. udmurttien ludeissa on 
oma puu jokaiselle sukuun 
kuuluvalle (oman puun juurelle 
polvistutaan, puuhun ripustetaan 
havuista ja lehvistä sidottuja 
seppeleitä ja kankaisia nauhoja).

152. mansien pyhäköt sijaitsevat 
jokivarsien koivikoissa ja pihtasikoissa 
(heimojen syntypuita, vrt. miesten 
ja naisten puita).

153. mansit valitsevat pyhäköiden 
paikoiksi aukioita, erikoisia puita 
ja kumpareita. 

154. mansit pystyttävät henkien 
aitat (sumjax) vanhojen puiden 
juurella sijaitsevien kantojen 
päihin (rakennustapa myöhäinen, 
taustalla luonnonluomat aitat, 
ontot kannot ja puut).

155. mansit laativat haltijakuvia 
puusta, kankaasta ja mustasta 
kivestä. 

156. mansit ripustavat haltijoille 
tuotuja lahjoja puihin ja aittojen 
sisällä oleviin poikkipuihin 
(tir-jiw, otetaan mukaan haltijaa 
siirrettäessä).

157. mansit polttavat pyhäköissä 
koivun kääpiä ("puhdistava savu").

158. mansit käyvät pyhäköissä 
keväisin ja syksyisin (uuden kuun 
aikaan).

159. mansit kutsuvat pyhäköissä 
käytettyjä uhrisauvoja nimillä
tir-jiw (uhri-puu) ja torom-tir-jiw 
(jumalallinen-uhri-puu, vrt. tir
=rasva, tirisevä aine).

160. mansit pitävät uhrisauvaa 
uhripuuta tai pöytää vasten 
(sauvaan voidaan kiinnittää 
pienempi keppi johon lovetaan 
mukana olleiden luku).

161. mansit pukevat uhrisauvan 
kankaisiin ja liinoihin ("jotta 
muistuttaa ihmistä"). 

162. mansit veistävät uhrisauvan 
päähän kutsuttavan haltijan kasvot 
(useampia kutsuttaessa laitetaan 
rinnakkain yhtä monta sauvaa 
jolloin keskimmäinen toimii 
tärkeimmän haltijan kutsupuuna).

163. mansit kutsuvat haltijoita 
ottamalla uhrisauvan käteen 
(uskotaan saapuvan päivän
nousun suunnasta ja asettuvan 
sauvan päähän). 

164. mansit pystyttävät 
"suuren henkien aitan" 
(torom kan, jumalan paikka) 
4m pitkistä pystypuista ja 
8m pitkistä vaakapuista 
(vaakapuihin tehdään lovet 
pystypuille, toisen tavan 
mukaan puut tuetaan 
haarukoista maata vasten).

165. mansit uusivat henkien 
aittojen puut 3-5 vuoden 
välein.

166. mansit asettavat "suuren 
henkien aitan" keskelle kaukaa 
tuodun paksun pihtapuun 
(torom jiw, jumalan puu) jonka 
latvaan ja keskelle jätetään oksia 
"pääksi ja käsiksi" (kädet peitetään 
nauhoilla, haltijan kuva käsien 
keskelle).

167. mansit kumartavat valmiiksi 
saaduille aitoille (eläviä olentoja). 

168. mansit jättävät haltijoiden 
lahjoja kulhoihin aittojen eteen  
(nahat sidotaan kehikoiden 
pystypuihin).

169. mansit käyvät pyhäköissä 
tammi ja elokuussa (vrt. keväällä 
ja syksyllä).

170. mansit laativat henkien 
aitat (ura-sumjax, vrt. uro) 
hirsistä ja koivun tuohesta 
(kaikki miehet osallistuvat 
työhön, tehdään valmiiksi 
kerralla, vrt. naisten työnä 
pidetty kodan pystyttäminen, 
johtuuko rakennusaineista 
vai sukujen rakenteesta).

171. mansit pystyttävät uuden 
aitan vanhan vahingoittuessa 
tai pyhäkön hoitajan kuollessa 
(yhteydessä hoitajaan).

172. mansit veistävät henkien
aittojen kattohirsiin ja tolppiin 
eläinten päitä (hirvi, kotka, 
metso) ja metsänhenkien 
(menkw) kasvoja.

173. marien uhrilehtoihin (oto) 
kuuluu heimojen suurlehtoja 
(tundzä kus-oto, maailman 
uhrimetsikkö, vrt. tuntsa), 
kylien uhrilehtoja (jal kus-oto, 
jokaisella perheellä oma 
uhripuunsa) ja pieniä sukulehtoja 
(tukom-oto, nimetään perustajan 
mukaan).

174. marien uhrilehtojen puut 
kasvavat aukioiden ympärillä 
kaaren muodossa (ylisen henkien 
puut etelä-itä-reunalla, maan 
henkien puut pohjoisreunalla,
jokaisella hengellä oma puunsa).

175. hantinaiset käyvät pyhäköissä 
pyytämässä perheelleen hyvinvointia 
(vrt. kodassa pidetyt haltijat).

176. hantinaisten uhrimenoihin 
kuuluu kirjavien nauhojen 
sitominen pyhäkön puihin, 
teen keittäminen, mukana 
tuotujen ruokien valmistaminen 
ja yhdessä syöminen.

177. hantinaisten pyhäköt sijaitsevat 
koivikoissa (heimojen syntypuita).

178. hantimiesten pyhäköt sijaitsevat 
kuusien, mäntyjen ja siperianmäntyjen 
keskellä (puihin sidotaan valkoisia 
liinoja).

179. hantisukujen suojelushenkiin 
kuuluu sammakko, kanahaukka, 
majava ja hirvi (jokaisella oma 
pyhäkkönsä).

180. "kyl mää sem paikan pyhitij 
ja tykkäin et se on arvoisa paikka" 
(missä näin haltijan, eläin, ihmis 
vai puuhahmoisen).

181. "laittovat kepin nennään 
kengät ja virsut jalakaa" (pyhäkköön 
mennessään).

182. "vanhaat on sanonheet että 
puila on vartiat ja ihmisillä haltiat" 
(vartijat ja haltijat).

183. "vien sille jumalal tuohuksen, 
k olloo sen viga" (jokaisella 
jumalalla oma tehtävänsä).

184. "hyvä on tämä ilopuu, ladv alah 
päi" (ilopuu, vrt. suojelushengen
puu, oma puu).

185. "ilopäivä" (omat pyhät,
vrt. päivän paisteiset).

186. "haldiedu pidäy pagisuttoa" 
(pakisuttaa eli puhuttaa).

187. "todeh i meni aiheluz" 
(aihelus, aihos=pyyntö, toive, 
rumalta eli vieraalta maistuvan 
rukous-sanan vastineita).

188. "sidä puuda ei anneta 
kuadoa" (vieraiden harjoittaman 
"metsänhoidon" uhreiksi
joutuneet pyhät puut, kaikki 
"metsäyhtiöiden", "kuntien" 
ja "valtion" maat alueilla 
eläneiltä suvuilta varastettuja).

189. "sano vanha Väinämöini, 
jalas patvinen pakahtu, kola 
koivunen kolahti" (uhrimenoissa 
käytetty koivuinen seiväs, 
"poro pannah kolah").

190. "kiingie viel on koltsa, 
pidäy vällendeä" (koivuvitsoista 
punottu koltsa eli vanne, 
käytetty uhrilahjoina).

191. "kolmeh kertah sitä luvettih 
ta siinä kumarreltih rannalla" 
(haltijalle uhrattaessa).

192. "kumarruz vyös sai, 
vyöhini kumarrus" (vyöhön 
saakka kumartaminen).

193. "kumarruz moas sai, 
moahini kumarrus" (maahan 
saakka kumartaminen).

194. "kauhtu emättämäh" 
(emättämäh eli kutsumaan 
apuun emo-jumalattaria).

195. "puu mistä karsittih kun 
soatih suuri kalansoalis, ni siitä 
noustih puuh ta siitä karsittih 
oksie puusta" (kalastajien
pyhäköt).

196. "keskipuuh karsittih, kun 
soatih äijä kaloa ni siitä loajittih 
se karsikko siitä sen kalan 
kunnivokse" (kalan vai apajan 
hengen).

197. "oli sielä monta karsikkuo 
monella apajalla" (jokaisella 
kalastajalla oma karsikkonsa 
eli uhripuunsa).

198. saamelaiset kutsuvat 
ihmishahmoisia seitakiviä 
nimillä keädge-olmus (kivi-
ihminen) ja passe-keädgi 
(pyhä-kivi, vrt. kätkeä, 
kätkö).

199. saamelaiset pyytävät 
seidoilta pyyntionnea, 
terveyttä, turvallista matkaa, 
hyvää elämää ja neuvoja 
tärkeisiin päätöksiin.

200. sanalla hiito tarkoitetaan 
aukealla, metsässä tai vaaralla 
sijaitsevaa kylää, leiriä tai 
uhripaikkaa ja uhrien 
jättämiseen käytettyä vapaa 
tai vitsaa (suomen hiita, 
saamen siida, selkupin tiida, 
kantauralin sijta, sejta, 
vrt. iida, iita).

201. sanalla hiisi tarkoitetaan 
vanhoilla leiri ja uhripaikoilla 
eläviä henkiä (vrt. isi, hiiskua).

202. sanalla nili tarkoitetaan 
kannon päähän pystytettyä aittaa 
tai ruokavarastoa (saamen njalla, 
mansin nel, nenetsin nir, selkupin 
nilo, vrt. niilo, ili=elo=ilo).

203. sanalla lyylittää tarkoitetaan 
pyytämistä, rukoilemista, uhraamista, 
henkien maailmassa matkaamista 
ja luonnon nostattamista (suomen 
lyyli, hantin nintoynon, vrt. lyylitys
eli pitämyspuut).

204. sanalla kasi tarkoitetaan 
lahjaa, uhria ja myötäjäisiä 
(mordvan kaze, marin kuzok, 
udmurtin kuzim, komin kozin, 
unkarin haszon, nenetsin xasu, 
enetsin kasu, selkupin qosi, 
vrt. kaaso, kassi, kassu, kossi, 
kossu, vrt. hassata).

205. sanalla kunti tarkoitetaan 
nousevaa höyryä tai savua ja 
höyryn tai savun mukana kulkevaa 
pyyntöä tai toivetta (udmurtin kid, 
nenetsin sun, nganasanin kinta, 
selkupin symde, vrt. side, kinuta).

206. nganasaneilla on nuorten 
miesten joukko (tankaga) joka 
puolustaa heimon maita ja pyhäköitä 
vaaran uhatessa (miehiä johtaa uhan 
ajaksi valittu päällikkö kondiuma, 
vrt. kontu, kontio).

207. nenetsien suojelushenkiin 
kuuluu Wesako-haha (kolmipäinen ukko), 
akkansa Nyebye-haha (emo-jumalatar) 
ja poikansa Nyu-haha (asuvat saarella, 
lounaiskärjessä, keskivaiheilla ja 
luoteiskärjessä).

208. nenetsit jakavat haltijoita 
hyväntahtoisiin haha-henkiin 
(sukulaisten henkiä, suojelushenkiä) 
ja pimeässä pohjolassa elävän 
Chirin hallitsemiin vahingollisiin 
illike-henkiin (elävät maan ja veden 
alla, vrt. ilkiö, ilkimys).

209. nganasanit pitävät ihmishahmoisia 
kiviä sukulaisten henkinä (puetaan 
nahkoihin kolme kertaa vuodessa).

210. nganasanit pyytävät ihmishahmoisilta 
kiviltä onnea peuran metsästykseen ja 
porojen lisääntymiseen (vrt. seita-kivet).

211. nenetsit kutsuvat ihmishahmoisia 
kiviä akoiksi ja ukoiksi (pidetään 
pyhinä).

212. nenetsinaiset eivät mene miesten 
uhripaikoille (naisilla omat pyhäkkönsä,
joista tärkein naisen kota).

213. nenetsit kutsuvat uhrilahjoja nimillä 
mädunser ja madonzaj (mä, ma=kota, 
maja).

214. nenetsit jakavat uhreja verellisiin 
(khan) ja verettömiin (khangor).

215. nenetsit kutsuvat pyhäköitä nimellä 
khebidya ja (pyhä mäki, vrt. kha=veri,
vrt. ke=pyöreä, pyhä).

216. nenetsit pitävät pyhäköissä porojen 
kalloja ja sarvia ja kivisiä ja puisia
haltijakuvia (khekhe, syadei, yalya pya).

217. nenetsien pyhiin paikkoihin 
kuuluu sote ya (vengo-suvun pyhä mäki, 
vrt. venkonen) ja khoi pya (yar-suvun 
pyhä kivi, vrt. jar-mo, jar-kko).

218. nenetsit pitävät pyhien järvien 
keskellä olevia saaria pyhinä (etenkin 
koivuja kasvavia, kutsutaan "järven 
sydämeksi").

219. hantit eivät uhraa lumen 
sulaessa tai pimenevän kuun 
aikaan.

220. hantit pitävät aamuja 
parhaana uhriaikana ("päivän 
noustessa kaikki menestyy").

221. hantit kutsuvat uhrimenojen 
vetäjää nimellä tonx-urt (henkien
-valtias, vrt. tonka).

222. hantit kutsuvat uhripäiville 
kolmea tai seitsemää kutsukeppiä 
käyttäen (keppeihin veistetään 21 
lovea, lähetetään "kolmeen tai 
seitsemään suuntaan", pyyhitään 
pois lovi / päivä, jäljellä olevista 
lovista nähdään uhrin ajankohta, 
viimeinen perhe palauttaa kepin 
uhripaikalle).

223. hantien kutsukepeistä voi 
päätellä sukuun kuuluvien perheiden 
määrän (3-7) ja etäisyyden toisistaan 
(päivän matka).

224. hantit järjestävät yhteisiä uhreja 
enneunien mukaan (kenellä tahansa 
oikeus järjestää uhri).

225. nenetsit valitsevat pyhäköiden 
paikoiksi jokien ja järvien rantoja, 
soiden välisiä saarekkeita, kallioita, 
kiviä, solia ja vaarojen lakia.

226. nenetsit valitsevat pyhäköiksi 
(khekhe ya) erikoisia kiviä ja puita 
(7-haarainen lehtikuusi).

227. nenetsit nimeävät pyhäkköjä 
puiden mukaan (kharv pod, 
lehtikuusen paikka, vrt. karva, 
harva).

228. nenetsien pääpyhäkköön 
kuuluu 20 rivissä seisovaa isopäistä 
haltijakuvaa, 10 ohuempaa nelikulmaista 
vanhan koivun ympärille pystytettyä 
salkoa (2.1m pitkiä, salkoihin veistetty 
seitsemän päällekkäin olevaa kasvoa), 
kantojen päihin veistettyjä henkien 
kuvia ja uhripuihin ripustettuja lahjoja 
(kankaita, nahkoja, sarvia, vaskisia
nappeja, tiukuja, sormuksia, heloja 
ja helyjä).

229. hantit uhraavat suvun 
suojelushengelle eli perustajalle 
ennen jokaista kalastus ja 
metsästyskautta (pyyntionnen 
antaja).

230. hantit kutsuvat kantojen 
päihin pystytettyjä aittoja nimellä 
labas (b=w, vrt. lava).

231. hantien tavat muuttuvat 
pyhäkön haltijan mukaan 
(yhden pyhäkköön mentäessä 
naiset jäävät vastarannalle, 
toisen luokse mennään yhdessä
mutta syödään eri pöydissä).

232. hantien mukaan pyhäköissä 
pidettyjen haltijakuvien tekijä 
ei saa tulla omasta suvusta 
(tuonilmaiseen liittyviä tapoja,
vrt. kuolleiden nimien lausumisen
vältteleminen).

233. hantit laativat kauemmaksi 
naivalle tyttärelle suojelushengen 
sukupyhäkön puista (pidetään 
pyhäkössä elävien haltijoiden 
lapsena, tytär vierailee pyhäkössä
kotona käydessään).

234. hantit kutsuvat haltijoiden 
kanssa viestimistä sanoilla mua ja 
muaoyto (tarkoittaa kutsumista, 
rukoilemista, pyyntöjen ja 
toivomusten esittämistä ja lahjojen 
antamista, vrt. nenetsin madonzaj
=uhrilahja).

235. hantit kutsuvat suojelushenkiä 
nimellä longh (jokaisella ihmisellä
yksi tai useampia, lapsen suojelija 
selvitetään heti syntymän jälkeen,
vrt. lonkka, polvi).

236. hantit kutsuvat jokien henkiä 
nimellä longh (voimakkaimpina 
pidetään obin sivujokien henkiä 
joiden yläpuolella vain luojahenki 
Num-torum perheineen).

237. hantit pitävät longh-henkiä 
sukujen perustajien jälkeläisinä 
(keskisessä eläviä sukulaisten 
henkiä, kertooko tuonilmaisen 
myöhäisestä alkuperästä vai 
elävätkö henget "kahdessa 
maailmassa").

238. hantipyhäkön hoitajana 
toimii suvun vanhin mies 
(pyhäkön lisäksi suvulla muita
pyhiä paikkoja joihin kaikkiin 
liittyy jokin tarina).

239. hantien sukuhaltijoihin 
kuuluu naispuolinen Päi imi 
(emolla 13 pyhäkköä joista 
tärkein "Päi imin niemessä").

240. hantit kuvailevat Päi-imiä 
suojelevaksi kantaemoksi joka 
pitää huolta lastensa onnesta ja
hyvinvoinnista (haltijan nimi
mainitaan pyhien paikkojen 
syntytaruissa, vrt. päi-vä).

241. hantit uhraavat Päi-imille 
vuoden vaihteissa (emon aitan 
edessä, pyhäkössä käyvät miehet, 
naiset lähettävät miesten mukana 
ruokia, vrt. miehet samasta suvusta, 
naiset eri suvuista).

242. udmurttien koteihin kuuluu 
perhepyhäkkönä käytetty kuala 
eli pihakota (kesäisin käytetään
keittokotana tai ruokavarastona).

243. udmurttien kyliin kuuluu 
isoksi kualaksi (bid´djim-kuala) 
kutsuttu pyhäkkö (sijaitsee suvun 
vanhimman talossa, yhteisten 
rukousten paikka). 

244. udmurttien Katshak-kylään 
kuuluu viisi kualaa (neljä syntynyt 
yhdestä kylän kasvaessa, viides 
myöhemmin kylään tulleen suvun 
pystyttämä).

245. udmurtit pitävät kualan 
peräseinän keskellä lautaa jonka 
päälle asetetaan koivunlehviä 
(uusitaan kahdesti vuodessa, 
toimitusta kutsutaan nimellä 
kuala pyron eli kualaan meno, 
vrt. pirot).

246. udmurtit uhraavat kualassa 
kesäisin ja syksyisin (uhriksi 
viedään uutisia eli uuden vuoden 
antimia, asetetaan hyllylle lehvien 
päälle).

247. udmurtit osoittavat kuala-
uhrit suvun suojelushengelle 
(vorsud).

248. udmurttien pyhäköitä jaetaan 
suuriin sukupyhäköihin (bidzym 
kuala) ja pieniin perhepyhäköihin 
(pokci kuala).

249. udmurttien vorsud-sukuja 
pidetään naisista polveutuvina 
(lapset perivät emon sukunimen 
ja suojelushenget, mies saapuu 
toisesta vorsudista).

250. udmurtit pitävät suvun 
suojelushengen (vorsud) vakkaa 
kualan nurkkahyllyllä (haltijan 
lahjat lasketaan hyllylle).

251. udmurtit uhraavat kualassa 
ollessaan ensin tuleen ja sen 
jälkeen vorsud-hengen lehville 
(juomaa, lihaa, rasvaa).

252. udmurtit uhraavat pyhissä 
lehdoissa (lud) kahdesti vuodessa 
(pyhäkön hoitajaa kutsutaan 
nimellä lud-ut´is, toimi periytyvä,
vrt. utti).

253. udmurtit kylpevät ennen
uhrimenoja (henkien eteen 
mennään puhtaana).

254. udmurtit ripustavat uhrattujen
eläinten luut pyhäkön puihin.

255. udmurtit valitsevat pyhäkön 
paikaksi vanhoja koivuja kasvavia 
etelärinteitä (heimojen syntypuita).

256. udmurtit eivät kajoa lehdon 
(lud) maahan tai puihin (puiden 
välissä kasvaa pitkä heinä, 
hengille kuuluvaa maata).

257. udmurtit osoittavat lud-uhrit 
länteen päin.

258. udmurttien lud-uhriin kuuluu 
lehdon keskellä kasvavan vanhan 
koivun juurelle kokoontuminen, 
henkien puhutteleminen, kahden 
suuren padan tuominen aitauksen 
ulkopuolelle, kuppien asettaminen 
riviin patojen viereen, lihojen ja 
puuron keittäminen, polvillaan 
suoritettu yhteisrukous, lihojen 
erottaminen luista, luiden 
pujottaminen niinestä punottuun 
nuoraan, nuoran ripustaminen 
uhripuuhun ("luurankopuu"), 
lihojen ja puuron jakaminen 
kuppeihin, kuppien peittäminen 
liinoilla, toinen yhteisrukous ja 
yhdessä eli haltijoiden keralla 
syöminen.

259. udmurtit kutsuvat uhriin 
sanoin "vöse mynele ini" 
(uhripaikka sijaitsee korkealla 
töyräällä, vrt. mynämäki).

260. udmurtit kuvailevat 
uhripäiviä perheiden määrän 
mukaan (mer-vös=suku-uhri, 
elyn-vös=heimo-uhri).

261. udmurtit kuvailevat 
uhripäiviä paikan mukaan 
(poksur osmes vös=poksur 
lähteen uhri, typy-vyr vös
=tammi-kummun uhri).

262. udmurttien uhripäivien
irtaimistoon kuuluu kaksi 
maahan pystytettyä koivun 
oksaa (päihin kiinnitetään
poikkipuu, kattiloiden 
molemmin puolin).

263. udmurtit osoittavat 
uhripäivien rukoukset itään 
päin (vrt. länteen osoitetut 
lud-uhrit, eri haltijoita).

264. udmurtit järjestävät 
yhteisuhrin joka kolmas vuosi 
(paikkoina mäkien rinteitä 
ja jokien töyräitä).

265. udmurttien kuala-uhreihin 
kuuluu sed-tur ves eli mustan
-teeren uhri (suoritetaan kerran 
elämässä, uskotaan ehkäisevän 
tauteja).

266. udmurtit kutsuvat kualan 
takaseinällä olevaa hyllyä nimin 
urys-mudor ja sereg-mudor 
(sereg=nurkka, vrt. uros).

267. hantit välttelevät pyhäköiden 
lähellä kalastamista, metsästämistä 
ja marjastamista (toisten sukujen
pyhäköitä ei lähestytä ollenkaan).

268. hantien pyhäköitä pidetään 
eläinten ja puiden suojelusalueina 
(käydään harvoin, voivat elää ja 
lisääntyä rauhassa).

269. hantien pyhiin paikkoihin 
kuuluu "seitsemän hengen
seitsemän suokumparetta" 
(kumpareilla ei liikuta, lahjat 
jätetään läheisen joen vasemmalle 
törmälle pystytettyyn aittaan).

270. hantit pitävät jokiin 
yhdistettyjä keskisen haltijoita 
luojahenki Num-toremin 
jälkeläisinä (uskotaan tuovan 
eloa, terveyttä ja pyyntionnea).

271. hantit kutsuvat keskisen 
haltijoita "ensimmäiseksi 
polveksi" (ensimmäisten 
paikalle asettuneiden henkiä).

272. hantit pitävät pyhäköiden 
haltijoita "ensimmäisen polven" 
jälkeläisinä (polveutuvat ihmisten 
tavoin, uusista tulee edellisten 
lapsia).

273. hantinoidan tehtäviin kuuluu 
hyvinvoinnin, pyyntionnen ja 
terveyden pyytäminen suvun
suojelushengiltä  (ei tarvitse 
uhreja henkien kanssa 
viestimiseen).

274. hantinoidat vetävät kalastus 
ja metsästyskauden alussa ja 
lopussa järjestettyjä uhrimenoja 
(paikkana suojainen kukkula jolla 
alueen suojelushenki elää, lahjat 
jätetään uhriaitan ympärille).

275. hantit uhraavat eläimet 
nyljettyinä ja puhdistettuina 
(kuin ihmisille valmistettuina, 
eivät saa olla "ruhoja").

276. hantit kutsuvat pyhäköiden 
haltijoita nimillä tunkh ja tunx 
(vrt. tunkkonen, tunkio, viedä 
tunkiolle=uhrata haltijoille).

277. hantit kutsuvat pyhäkön 
hoitajaa nimellä tunkh kort.

278. hantit laativat kotoa lähtevälle 
lapselle suojelushengen kuvan
(hengen toivotaan "kaipaavan 
kotiin ja saavan palaamaan 
takaisin").

279. hantit laativat suojelushengen 
kuvat pyhäkön puista (puun 
valitsee isä, noita tai pyhäkön 
hoitaja, veistäjänä toimii pyhäkön 
hoitaja, edeltävänä päivänä 
järjestetään veretön uhri (pore), 
kuvan tulee olla valmis ennen 
puolta päivää).

280. hantien mukaan 
suojelushenkien ja ihmisten 
välillä vallitsee näkymätön
yhteys ("näkymätön lanka").

281. hantien suojelushengen 
kuvan laatimiseen kuuluu hengen 
puun (tässä siperianmänty) 
lähestyminen lännestä, puulle 
kumartaminen, puun luvan
pyytäminen, puun kiertäminen 
myötäpäivään, valkoisen kankaan 
levittäminen puun eteläpuolelle 
(lastuille), 20-30cm pitkän palan 
irrottaminen rungosta (otetaan 
pintapuuta, "jos puu kuolee 
henki ei suostu lähtemään"), 
pään veistäminen (kasvot puun 
sisemmästä kerroksesta), kehon 
veistäminen (pyörein liikkein, 
päivää kohti kohottaen), korvien, 
silmien ja varpaiden veistäminen 
("jotta näkee ja kuulee") ja lastujen 
kantaminen hiljaiseen paikkaan 
("missä kukaan ei astu päälle").

282. hantit pitävät uusia 
suojelushenkiä pyhäköissä 
elävien lapsina (kuvan tulee 
muistuttaa pyhäkön haltijaa, 
Huuhkaja-ukon (apunaan 
karhu ja kyy) kuvan tulee  
muistuttaa huuhkajaa).

283. hantit pukevat henkien
kuvat kantajiensa mukaan 
(sukupuolen mukaisiin 
vaatteisiin, tytölle akka, 
pojalle ukko-haltija).

284. hantit elävöittävät 
suojelushengen kuvan 
puhaltamalla kasvoihinsa 
kolmasti ja lausumalla 
"annan sinulle hengen, 
nyt olet elävä, poikani 
/ tyttäreni, nyt autat minua" 
(hengityksen ja henkisielun 
yhteydestä).

285. hantit palauttavat 
kuolleen sukulaisen 
suojelushengen kuvan 
veistopuun alle (yhteydessä 
puuhun eli puussa elävään 
henkeen).

286. hantien pyhäköihin 
kuuluu obin sivujoen (trom
-agan) lähteillä sijaitseva 
uhripaikka (pyhäkössä 
uhrataan kaikille tärkeille 
haltijoille, sijaitsee talvikylää 
vastapäätä).

287. hantien suurten uhripäivien 
tapoihin kuuluu haltijoille valittujen 
porojen uhraaminen (Numille vaaleita, 
Maan emolle tummia), vereen tahritun 
kankaan sitominen haltijarekeen 
(karhun pään viereen), haltijareessä 
pidetyn päivän kuvan pyyhkiminen 
koivunlehvillä ja verellä, nyljettyjen 
poronruhojen järjestäminen (hirven 
tähtikuvion muotoon, vrt. otava), 
lihojen keittäminen rokaksi, yhdessä 
syöminen (päivän laskettua), pyhien 
laulujen ja tanssien esittäminen 
(kertovat suvun kantaemosta joka 
herättää karhun lempiäkseen 
kanssaan), yön yli nukkuminen, 
pyhäkköön palaaminen aamulla, 
vaaleiden porojen kallojen 
ripustaminen koivuihin (Numin 
puu) ja tummien porojen kallojen 
ripustaminen maan lähellä kasvavien 
pajujen oksille (Maan emon puu).

288. hantit kutsuvat veriuhreja 
nimellä yir (liha ja veri syödään 
raakana) ja verettömiä uhreja 
nimellä pori (liha syödään 
keitettynä).

289. hantien mukaan haltijat 
ilmoittavat uhrin yksityiskohdat 
unessa (toisen tiedon mukaan 
noidan (chirta-ko) suorittamalla 
henkimatkalla).

290. hantit sitovat uhriporojen 
kaulaan eri värisiä nauhoja 
(valkoinen=ylinen, musta=alinen, 
punainen=keskinen).

291. hantit valitsevat uhriporot 
värin ja sukupuolen mukaan 
(tulee olla samaa sukupuolta 
kuin haltija jota muistetaan).

292. hantien porouhriin kuuluu 
haltijoiden kutsulaulut, poron 
nylkeminen (varotaan veren 
valuttamista lumelle), ruhon 
puhdistaminen, raa´an lihan 
syöminen, maksan, sydämen 
ja vatsalaukun keittäminen ja 
syöminen, haltijoille lauletut 
kiitosrukoukset ja poron luiden 
ja nahan ripustaminen puuhun 
("jotta henkensä palaisi porojen 
antajalle").

293. hantien mukaan porojen 
antaja "pukee eläimen hengen 
uuteen lihaan ja lähettää 
tämän takaisin maan päälle" 
(oma jälleensyntymisusko, 
luo luonnollisemman asenteen
kuolemaa kohtaan).

294. hantit pitävät parittomia 
lukuja (3, 5, 7) haltijoiden lukuina 
(lahjoja pariton määrä).

295. nenetsit pinoavat uhrattujen 
porojen sarvet kukkuloille 
(vrt. alkuperäinen villipeurojen 
metsästäminen, kesyttäminen 
vääristi porouhrien määrän).

296. hantien uhrit järjestetään 
"henkien päättämänä aikana" 
(enteiden ja unien mukaan,
vrt. keinotekoiset kalenteripyhät).

297. hantien uhripäivien tapoihin 
kuuluu haltijoiden tervehtiminen 
"kolmasti kohotetulla suurella 
huudolla" (huudoissa alkuvoimaa).

298. hantit järjestävät pyhäköiden 
haltijoita seitsemän joukkoihin 
(vanhimman kuva keskelle).

299. hantit kutsuvat porouhria 
nimillä myr ja yir myr (yir=veri,
vrt. myrtynyt).

300. hantit jakavat uhreja verellisiin 
(yir, juodaan verta, syödään raakaa 
lihaa) ja verettömiin (pori, keitetään 
lihat, vrt. alkuheimojen (mos ja por) 
jakaminen samalla perusteella).

301. hantimiehet uhraavat neljä kertaa 
vuodessa (keväällä ennen kalastuskautta,
syksyllä kalastuskauden jälkeen, myöhään 
syksyllä ennen talvimetsästystä ja talvella 
talvimetsästyksen jälkeen).

302. hantit kutsuvat uhreihin lovetuilla 
kepeillä (ilmoittaa uhrin ajankohdan,
tuodaan uhripaikalle). 

303. hantit saavat tietää uhrin (myr) 
paikan unessa.

304. hantit kutsuvat pyhäköitä puiden 
mukaan ("ison pihtakuusen paikka").

305. hantit uhraavat aamupäivällä (pidetään 
haltijoiden iltana, toisen käsityksen mukaan 
uhrit saavuttavat henget illalla, nurinkurisuus 
vai etäisyys).

306. hantien suurten uhripäivien tapoihin 
kuuluu päivää kohti kumartaminen (24 kertaa, 
kumarretaan vyötäisistä), myötäpäivään 
kääntyminen, Numin ja Kon-ikin rukoileminen 
(rukousten väliin wo-wo-wo-huudot), uuden 
tulen tekeminen (laaditaan hankaamalla),
haltijoille valittujen porojen pukeminen 
valkoisiin, valkopunaisiin ja mustiin kankaisiin 
(sidotaan kaulaan, poron sukupuoli haltijan 
mukaan), ensimmäisen poron uhraaminen
Numille (luojahenki, ylisen haltija), toisen 
poron uhraaminen Kon ikille (Numin poikia), 
kolmannen poron uhraaminen Kulille ("musta 
mies", alisen haltija), neljännen poron 
uhraaminen Muix imille (maan emo), viidennen 
poron uhraaminen kuulle (Tils) ja päivälle 
(Kotet), kuudennen poron uhraaminen Kazym 
imille (kazym-joen-vanha-nainen, heimojen 
perustajia), seitsemännen poron uhraaminen 
Woy ort ikille (Numin poikia, pyyntionnen 
antaja), kahdeksannen poron uhraaminen 
jokien haltijoille ja yhdeksännen poron 
uhraaminen Pupit konille ("suuri kontio", 
pidetään yhtenä Numin pojista).

307. hantit pitävät uhrieläinten verta 
pyhänä (ei anneta valua lumelle tai 
maahan).

308. hantien uhripäivien vetäjinä 
toimii miehet (naiset ja lapset seuraavat 
sivummalla, yhdessä ollaan vain 
syötäessä, siinäkin tulen eri puolilla,
vrt. naiset eri heimosta).

309. mansit noutavat pyhäkköihin 
(pupyp sum´iakh) tarvitut puut 
alavirrasta (aittojen rakennuspuut).

310. mansit koristelevat henkien aittoja 
hirvien, kotkien, metsojen ja menkvien 
kuvilla (heimojen toteemeja, menkvit
pyhäkköjä vartioivia metsänhenkiä).

311. mansit koristelevat henkien aittoja 
sarvilla.

312. mansit ripustavat uhrieläimen 
nahan kahden puun väliin kiinnitetylle 
orrelle (oksille ripustamista nuorempaa).

313. mansien tapoihin kuuluu ruuan 
ja teen laittaminen pyhäkössä 
(yhdessä syömistä pidetään tärkeänä 
osana käyntejä, "syödään pupien 
kanssa").

314. mansien henkien aittaan kuuluu 
haltija (pupyg) perheineen (istuvat 
sisäänkäyntiä vastapäätä sijaitsevassa 
pyhässä tilassa), matala pöytä (lahjoja 
ja ruokia varten) ja etuosassa pidettyjä 
astioita ja työkaluja (ruuanlaittoa ja 
savustamista varten).

315. mansit sitovat puihin kankaita 
henkien sijoiksi (ylisen hengille 
valkoisia, koivuihin, keskisen 
hengille punaisia, pajuihin).

316. mansit kattavat pyhäköiden 
hengille omat tuohiset lautaset.

317. mansit kutsuvat pyhiä paikkoja 
nimellä jalpin ma (pyhä maa,
vrt. jali, jalo).

318. mansit kutsuvat pyhillä paikoilla 
eläviä henkiä nimellä pupi.

319. mansien pyhäköt sijaitsevat 
"suojaisessa metsässä, asutuksesta 
etelään" (vrt. ylävirtaan).

320. mansit pystyttävät henkien 
aittoja (sum´yak) jopa 3m korkeuteen 
(kahden pitkän kannon päähän, 
oviaukko etelään).

321. mansien pyhäköt sijaitsevat 
sivujokien suilla 1.5-2.5km päässä 
asuinpaikoista (jokaisella perheellä 
omansa).

322. udmurtit valitsevat pyhäkön 
paikaksi aukioita (pyhäköstä tulee 
näkyä kuu, päivä, taivas ja tähdet).

323. udmurtit kutsuvat rukousta 
sanalla vösyasykon, rukousten 
vetäjää sanalla vösyas, uhreja 
sanoilla myzh seiton (vrt. hantin 
myr), uhrien yhteydessä syötyjä 
ruokia sanalla sysykon (vrt. sisko) 
ja kiittäviä lauluja sanoilla tau
-karon.

324. udmurttien uhrimenojen 
vetäjänä voi toimia kuka tahansa 
aikuinen mies joka käyttäytyy 
oikein ja tuntee suvun tavat 
(tasavertaisuus, ei asetuta 
toisten yläpuolelle).

325. udmurtit valitsevat uhrin 
vetäjän vanhimpien kokouksessa 
(vetäjälle annetaan valkoiset 
vaatteet ja putoksi kutsuttu vyö).

326. udmurttien mukaan suvun 
suojelushenki ("pitäjä-syöttäjä") 
antaa onnea elinkeinoihin, 
valvoo ihmisten käyttäytymistä 
ja rankaisee tapojen rikkojia
(vorsud-henget).

327. udmurtit järjestävät uhreja 
kesällä ja talvella (yu vös
=talvikenttien uhri, y=j).

328. udmurtit valmistautuvat 
yhteiseen uhriin kylpemällä 
ja pukemalla päälle puhtaat 
vaatteet (pyhiä edeltävä sauna).

329. udmurtit laativat uhripäivien 
ruuat pyhänä pidetystä "kirkkaasta 
vedestä" (tyr vu, haetaan lähteestä 
juuri ennen kattiloiden tulelle 
laittamista).

330. udmurtit järjestävät yhteisiä
rukouksia iltaisin (vös nerge, 
valmistelut tehdään päivällä). 

331. udmurttien uhripäivien tapoihin 
kuuluu suvun vanhimmassa talossa 
kokoontuminen, yhdessä syöminen 
ja sukulaistalojen kiertäminen 
sukulauluja laulaen (vös nerge gur).

332. udmurtit eivät kajoa mihinkään 
pyhäköissä olevaan (pyhäköihin 
voidaan jättää esineitä, ei ottaa pois).

333. udmurtit eivät polta tupakkaa 
pyhäköiden lähellä.

334. udmurtit eivät anna lasten 
leikkiä pyhäköiden lähellä.

335. udmurtit kumartavat 
pyhäkköön astuessaan kolmasti 
itään (poistuttaessa pyörähdetään 
myötäpäivään, itä=nousevan 
päivän suunta).

336. udmurtit kutsuvat pyhäköihin 
kudottuja valkoisia liinoja nimellä 
vösyaskon dzhökkyshet (käytetään 
uhriruokien käärimiseen, vrt. asko).

337. udmurtit kattavat pyhäkössä 
käytetyn matalan pöydän valkoisella 
liinalla ja koivunlehvillä (pöydälle 
liinoihin käärityt ruokanyytit, lehvät 
liinoja vanhempaa).

338. udmurtit kutsuvat pyhäkössä 
olevaa uhrihyllyä nimellä vyle mychem 
(hyllylle laitetaan "haltijoiden osa", 
vrt. ville).

339. udmurtit pitävät kantoja ja oksia 
hyllyjä ja pöytiä vanhempina uhrien 
sijoina (tuhansia vuosia vanhempaa 
perinnettä).

340. udmurtit syövät uhratusta 
eläimestä keuhkot, maksan, sydämen 
ja osia päästä (syödään pyhäkössä, 
naiset eivät osallistu).

341. marit keittävät haltijoiden 
osan (suvö, vrt. udmurtin vös=uhri) 
eri padassa (osa lihoista tuleen,
osa uhripuun alle, osa puuhun 
keppiin sidottuna).

342. udmurtit kutsuvat sukulaisten 
hengille osoitettua uhria nimellä 
jyr-pyd söton (uhrina sorsa, 
suoritetaan kerran vuodessa, 
vrt. jyri).

343. udmurtit pitävät perheiden 
suojelushenkiä sukupyhäkössä 
elävän vorsudin jälkeläisinä 
(haltijapolvet=haltijoiksi
muuttuneita ihmispolvia).

344. udmurtin kielen sanalla 
vorsud tarkoitetaan onnen yllä
pitäjää (sud=onni, vordini
=pitää yllä, vrt. sutata).

345. udmurtit kutsuvat pihakodan 
(kuala) takaseinällä olevaa hyllyä 
nimellä pukon mudor (mudorin 
istumapaikka).

346. udmurtit pitävät kualan 
hyllyllä koivun, lehmuksen tai 
pihtakuusen oksia (vrt. kaksi
vuodenaikaa, metsä=kualassa 
pidettyjen henkien oikea koti).

347. udmurtit pitävät kualan 
hyllyllä suojelushenki vorsudin 
vakkaa (vakkaan laitetaan 
haltijan lahjat). 

348. udmurtit uhraavat perheen 
kualassa keväällä, keskikesällä 
ja syksyllä.

349. udmurtit uhraavat kualassa 
tautien ja huonon onnen aikaan 
(terveyttä ja menestystä pyytäen).

350. udmurtit järjestävät koko 
sukua koskevat menot suuressa 
kualassa (pyhäkkö kantaa suvun 
nimeä, vrt. kylien nimet).

351. udmurttien suuren kualan 
menoihin kuuluu saunominen, 
puhtaisiin vaatteisiin pukeutuminen, 
kualalle matkaaminen, vorsudille 
tuotujen lahjojen luovuttaminen
pyhäkön hoitajalle, vorsudille 
valitun eläimen uhraaminen, 
lihojen keittäminen, haltijan 
osan antaminen (osa juomista 
ja lihoista kualan perähyllylle), 
yhdessä eli haltijoiden keralla
syöminen ja lapsien, onnen,
suojeluksen ja terveyden 
pyytäminen (koko suvulle).

352. moksalaiset kutsuvat 
rukousuhria nimellä molyam 
(molja-ma, vrt. udmurtin myzh, 
hantin myr, nenetsin ma).

353. ersalaiset kutsuvat haltijoille 
esitettyjä kiitoksia ja pyyntöjä 
nimillä ozkst ja oznomat (esitetään 
itään päin, miesten tai naisten
esittämiä, osa yhdessä esitettyjä,
vrt. osa, osma).

354. mordvalaiset kutsuvat 
suvun suojelushenkeä nimellä 
Iurkht ava (haltijalle uhrataan 
hanhia, vrt. obinugrilaisten iokh 
eli jokikunta, i=j, vrt. jurkka, 
jokke, jukka).

355. nenetsit sitovat uhrilahjoja 
vinoon lyötyjen keppien päihin 
(tukipuiksi kaksi lyhyempää 
keppiä, puuttomalla alueella 
elävien tundranenetsien tapoja).

356. nenetsien haltijakuvat 
ovat 26-47cm pitkiä (suipot 
päät, kasvoina suu, silmät ja 
nenä, kyljissä siipiä muistuttavia 
uurteita).

357. marit kutsuvat uhrilehtoa 
nimillä oto ja küsoto (vrt. otto,
otso, osa, ottaa).

358. marit kutsuvat uhripäiviä 
nimellä pajram (pairamo, 
vrt. paikannimien mo ja ma
päätteet, vrt. para).

359. marit kutsuvat lahjaa nimellä 
podarke (yhdyssana).

360. marit kutsuvat oksaa nimellä 
ukg (vrt. oksista veistetyt ukot).

361. marit kutsuvat uhripäiville 
kutsumista sanalla uzam.

362. marien pyhissä lehdoissa on 
kolme sisäänkäyntiä (itäinen eläimille, 
eteläinen lähdevedelle, läntinen 
ihmisille).

363. marit polttavat uhrieläinten 
luut ja sisäelimet (uskotaan lähettävän 
eläimen hengen haltijoiden luokse). 

364. marit pirskottavat uhrieläimen 
ensimmäiset veripisarat puuhun 
(puussa elävälle hengelle).

365. marit ripustavat uhrattujen 
eläinten nahat puihin.

366. udmurtit kutsuvat sukupyhäkköä 
nimellä byd´zym kuala (suuri-rukous
-kuala).

367. udmurtit kutsuvat perhepyhäkköä 
nimellä pichi kuala (pieni kuala).

368. udmurttien uhrimenojen vetäjinä 
toimivat "naimisissa olevat terveet 
miehet" (neuvojana suvun tuno eli 
tietäjä).

369. udmurtit kutsuvat rukousuhria 
nimellä vös´as´kon (vös´any=rukoilla, 
uhrata). 

370. udmurtit kutsuvat pyhässä 
lehdossa uhraavia "ludin oksaksi" 
(sukujen kutsuminen oksiksi, 
polveutuvat yhteisestä puusta).

371. udmurtit kutsuvat pyhässä 
lehdossa elävää henkeä nimellä 
lud kuzo (vrt. lutunen, luja).

372. udmurtin kielen lud
-sanalla tarkoitetaan pyhää 
lehtoa ja maailmanpuuta 
(pyhissä lehdoissa kasvavat 
puut jälkeläisiään, maailman
puu=tunnetun maailman puu, 
heimon syntypuu).

373. udmurtit kutsuvat uhripaikkaa 
nimellä bulda (vrt. pultanen).

374. udmurtit jakavat kylien 
asukkaita "kahteen oksaan" 
(ludissa uhraava oksa ja kualassa 
uhraava oksa, aiemmin oli myös 
"kolmas oksa", buldan eli 
uhripaikan väki).

375. udmurtit kutsuvat yhteisessä 
pyhäkössä uhraavaa suurperhettä 
nimellä bölyaks (vrt. pöljä,
völjä).

376. udmurttien "kualan oksa" 
koostuu seitsemästä perheestä 
joiden joukosta valitaan pyhäkön 
hoitaja apulaisineen (perheillä 
omat kotipyhäköt).

377. udmurttien "ludin oksa" 
koostuu neljästä perheestä 
joiden joukosta valitaan lehdon 
hoitaja apulaisineen (ludissa 
uhraavilla ei ole kotipyhäköitä,
kaksi eri perinnettä=kaksi
eri kansaa).

378. udmurttikualojen ja 
ludien hoitajat eivät saa olla 
läheistä sukua toisilleen.

379. udmurttikylään kuuluu 
pohjoisrannalla sijaitseva pyhä 
lehto, etelärannalla sijaitseva 
pyhä aukio (kun´an kotyrtem 
inty, eläimen kiertämä paikka), 
ylävirrassa sijaitsevat sukulaisten 
uhripuut (jyrpyd s´oton, oksille 
ripustetaan kalloja ja luita) ja 
alavirrassa sijaitseva uhrikuusi 
(niille joita ei ole haudattu 
sukukalmistoon).

380. udmurttien rukouksiin 
kuuluu esittelevät rukoukset 
(kuris´kysa vös´as´kon), 
uhrieläinten rukoukset (chun´y 
vös´an), maanhaltijan rukoukset 
(mu-kylchin vös´a´kon), pyytävät 
rukoukset (chun´yn sermet vös´an) 
ja valkoisen kiven rukoukset
(töd´y iz vös´as´kon).

381. udmurtit rukoilevat 
polvillaan ja seisaallaan 
(vanhimpia rukouksia pidetään 
elävinä, vrt. tilanteen ja esittäjän 
mukaan muuttuvina, vrt. laulut).

382. udmurtit uhraavat 
uhripuiden oksille, oksien päälle, 
runkoihin, juurelle ja juurien alla 
oleviin koloihin (koko puu, paitsi 
latvat).

383. udmurtit uhraavat puihin 
helmiä, ruokia ja veitsiä 
(jätetään puun alla onnea,
terveyttä ja vaurautta toivoen).

384. udmurtit käyvät pyhäköissä 
yhdessä ja yksin.

385. udmurtit pitävät 
uhripuusta laadittuja esineitä 
"puun ilmentyminä" (edustavat 
puussa elävää henkeä, vrt. 
haltijakuvien nimeäminen 
hengen lapsiksi).

386. udmurtit valitsevat uhripuiksi 
onttorunkoisia, paksurunkoisia ja 
tuuhealatvaisia puita (vanhoja puita, 
hyviä lahjojen jättämiseen).

387. udmurtit valitsevat 
kotipyhäköiden (kuala) hoitajiksi 
perheellisiä ihmisiä (hoitavat 
perheonneen liittyviä asioita, 
vrt. pyhäköissä elävät perheelliset
haltijat).

388. udmurtit pitävät kualassa 
vakkaa jonka lähelle naiset eivät 
mene (toisen tiedon mukaan naiset 
pysyttelevät kualan vasemmalla 
puolella, vrt. miehen haltijoiden
vakka, jossa olevien kuvien oikea
koti metsässä, vrt. haltijareki).

389. udmurttien uhripäivien 
valmisteluihin kuuluu saunominen 
ja puhtaisiin vaatteisiin ja 
tuohivirsuihin pukeutuminen 
(menojen vetäjällä kädessään 
koivunlehviä).

390. udmurtit pitävät pihakodan 
(kuala) henkeä "haltijoista 
hyväsydämisimpänä" (haltijan 
menoihin osallistuvat vain 
perheen jäsenet).

391. udmurtit kutsuvat pihakotaa 
nimillä kuala ja kya (vrt. nenetsin 
mya=kota, vrt. kia, mia, kotaan 
liittyvät sanat naisten nimiä, 
metsäpyhäköihin miesten nimiä).

392. udmurtit kutsuvat uhriaittaa 
nimellä bodd om kuala (kylissä 
yhtä monta aittaa kuin sukuakin).

393. udmurtit eivät metelöi ludien 
lähellä, mene lehtoihin ilman syytä 
tai lahjoja tai ota lehdoista mitään 
(käyttäydytään kuin toisen kodissa, 
sukulaisten henkien koti).

394. hantien sukuhaltijan Yavun-ikin 
(yugan-joen-vanha-mies) pyhäkköihin 
kuuluu kolme uhriaittaa joiden välillä 
ukon kuvaa siirrellään (kevät, kesä ja 
talviaitta).

395. hantit uhraavat Yavun-ikille 
ennen metsästyskauden alkamista ja 
tarpeen vaatiessa (uhreiksi juomaa, 
ruokaa, vaatteita, kankaita ja huiveja). 

396. hantit pitävät Yavun-ikin aitoissa 
pieniä puisia eläinten kuvia (karhu
=ai pupuli, kyy=kou yuh, voidaan 
ottaa mukaan ja käyttää haltijan 
kutsumiseen).

397. hantit polttavat Yavun-ikin 
aitoissa tuohta uuden kuun aikaan 
("jotta täyttyisivät pyhällä savulla", 
vrt. kääpien polttaminen).

398. hantit kuvailevat Yavun-ikin 
pyhäkköjä ukolle sattuneiden asioiden 
mukaan ("paikka missä menetti 
keihäänsä", sukuhaltijat=menneitä 
polvia, sukujen perustajia).

399. hantit valitsevat Yavun-ikin 
kuvan hoitajan (tlung ort) arvossa 
pidetyn karhu-suvun jäsenistä 
(hoitaa haltijaa 3-4 vuotta jonka 
jälkeen kuva luovutetaan seuraavalle 
perheelle, hoitajan kuollessa kuva 
luovutetaan eteenpäin, pyhäköissä 
pidettyjen eläinkuvien ("apuhenget") 
alkuperää, haltijoiden eläinhahmoja,
ystäväsukuja, yhteisestä haltijasta 
polveutuvia sukuja).

400. hantien Yavun-ikin kuvan 
veistäjänä toimii karhu-sukuun 
kuulumaton mies (uusitaan 
veistäjän kuollessa, kuvan hajotessa 
tai seitsemän vuoden välein).

401. hantien sukuhaltijoihin 
kuuluu soopeliin yhdistetty Kon-iki 
(luojahenki Num-toremin poikia, 
haltijalle uhrataan ennen jokaista 
pyyntimatkaa).

402. hantit pitävät Kon-ikin 
soopelinnahkaista päällystakkia 
(sakh) yugan-joella sijaitsevassa 
uhriaitassa (toiselta nimeltään 
Sakh-iki).

403. hantien Kon-ikin kuvan 
hoitajina toimii kolme perhettä 
(kukin hoitaa kuvaa kolme vuotta 
kerrallaan).

404. hantit kierrättävät Kon-ikin 
kuvaa perheissä (ei voi olla käymässä 
samaan aikaan veljiensä kanssa, 
vrt. oikeassa elämässä riitaantuneet 
veljekset).

405. hantien rukouksissa mainitaan 
perheen palvomat haltijat nimeltä 
(aloittaen heimo ja sukuhaltijoista, 
päätyen koti ja perhehaltijoihin).

406. hantien suojelushenkiin kuuluu 
Torum evi (rauta-neito), Luk-iki 
(metson-vanha-mies) ja Lan-lor-iki 
(kesäjärven-vanha-mies, jokaisella 
perheellä oma suojelijansa).

407. saamelaisten seita-pyhäkköihin 
kuuluu sileitä kiviä, oudon näköisiä 
kiviä, puroista löydettyjä kiviä, 
päällekkäin ladottuja kiviä, ihmisiä 
muistuttavia kiviä, eläimiä muistuttavia 
kiviä, kantoja ja veistettyjä tolppia 
(enimmäkseen kiviä, luonnon luomat 
=vanhinta perinnettä).

408. saamelaiset seidat sijaitsevat 
korkeilla paikoilla, luolissa, niityillä, 
jokien varsilla ja järvien rannoilla 
(vanhoilla asuin tai uhripaikoilla, 
paikoilla missä tapahtunut jotain 
tärkeää).

409. saamelaiset vievät seitojen 
ympärille oksia (talvella havuja, 
kesällä heiniä tai lehviä).

410. saamelaisten mukaan seita 
suojelee kesyjä poroja ja antaa 
ohjeita villipeurojen pyyntiin 
(elon ja pyyntionnen antajia).

411. saamelaiset uhraavat seidan 
hengelle pyydetyn peuran kaviot, 
nahkan ja sarvet.

412. saamelaiset pitävät seitaa 
ympärillään olevien eläinten, 
kalojen ja lintujen antajana 
(hallitsee koko alueen elämää, 
vrt. obinugrilaisten jokia ja 
sivujokia hallitsevat henget).

413. saamelaiset ajattelevat 
pyytävänsä seidan hengelle 
(edustaa koko perheen tai suvun 
hyvinvointia, itselle saatu hyöty 
toisarvoista).

414. saamelaiset pitävät seitoja 
perhe ja sukukohtaisina (miehillä 
miespuoliset henget, naisilla 
naispuoliset).

415. saamelaiset kutsuvat valkoisia 
poroja "henkien poroiksi".

416. saamelaisiin pyhäkköihin 
kuuluu kivistä maahan ladotut 
pyöreät kehät (yksi tai useampi 
kehä, halkaisija 2-8m, keskelle 
laitettu luita ja sarvia).

417. saamelaiset jättävät 
kivikehille tuodut lahjat pienen 
kummun suojaan (kehän muoto 
viittaa luojahenki Beaivin eli 
Päivin palvontaan, tytärtään 
pidetään yhtenä heimojen 
perustajista).

418. saamelaiset eivät kulje 
seitojen lähellä ilman syytä.

419. saamelaiset eivät rakenna 
seitojen lähelle.

420. saamelaiset eivät kalasta 
tai metsästä seitojen lähellä 
(kaikki seidan ympärillä oleva 
kuuluu haltijalle).

421. saamelaiset eivät metelöi 
seitojen lähellä.

422. saamelaisten mukaan seidat 
voivat auttaa parantamisessa
(vrt. maasta ja puista löydetyt
avut).

423. saamelaiset pitävät seidan 
lähellä alkavaa myrskyä tai 
tuulenpuuskaa enteenä haltijan 
tyytymättömyydestä.

424. saamelaiset voitelevat seitoja 
kalan rasvalla ja verellä.

425. saamelaiset pitävät 
kyläseitoja puisilla korokkeilla 
tai nurmisilla kummuilla 
(ympäröidään koivunlehvin tai 
kuusenhavuin, kuivuneet oksat 
vaihdetaan).

426. saamelaisseidat sijaitsevat 
korkeilla paikoilla, saarekkeilla, 
isojen kivien lähellä, ihmishahmoisten 
kallioiden ja kivien lähellä, niemen
kärjissä, luolien lähellä, lähteiden 
lähellä, veden muokkaamien kivien 
lähellä, isojen kantojen lähellä ja
ukkosen lyömien kivien ja puiden 
lähellä.

427. saamelaisten mukaan seidan 
henki voi ilmestyä ahman, karhun, 
kyyn ja suden hahmossa (vrt. 
seidoilla nähdyt eläimet).

428. saamelaisseitoja jaetaan
kylien, sukujen, perheiden 
ja yksittäisten ihmisten seitoihin 
(pyhäkköä tarkoittava yleisnimi, 
suomen hiita).

429. saamelaiset uhraavat 
seidoille kalanpäitä, kalanrasvaa, 
sisälmyksiä, peuranluita, peuran
rasvaa, sarvia ja verta (haltijan 
osan antaminen, tulee syömään 
eläinhahmossa).

430. saamelaisten mukaan seidan 
henki luo pyydetyistä eläimistä 
uusia eläimiä (seitahenkien 
luonteesta, voimakkaita henkiä, 
luojahenkiä, vrt. hantien ja
mansien keskistä hallitsevat
aluehaltijat).

431. saamelaiset puhuttelevat 
seidan henkeä sanoin "jos saamme 
hyvin kalaa, niin kyllä voijamme 
sinut rasvalla", "jos saamme 
peuroja, niin suurimukset 
naamasarvet sinulle tuomme" 
ja "jos saamme kaloja, suuren 
siian, niin suurimuksen siianpään
tuomme sinulle".

432. saamelaisten pyhiin 
paikkoihin kuuluu saivojärvet 
ja vuoret (sai=sukulaisen henki, 
vrt. nenetsin hae).

433. saamelaisten mukaan 
saivossa elää "useita saivomiehiä 
perheineen" (yhdessä elävien 
läheistä sukua olevien perheiden 
leiri, omat kylät).

434. saamelaiset pitävät 
saivojen asukkaita itsensä 
kaltaisina (ajavat poroilla, 
elävät turvemajoissa, 
pukeutuvat nahkapukuihin).

435. saamelaisten mukaan 
jokainen saivo on erilainen 
(saivojen perheillä omat 
tapansa, pukunsa ja värinsä, 
vrt. sukulaiskansojen käsitykset 
tuonilmaisesta missä eletään 
suvuittain, vrt. omituiset
"kaikille yhteiset tuonilmaiset", 
kuka haluaisi elää vieraiden
kanssa).

436. saamelaiset pitävät saivoja 
perheiden suojelushenkinä 
(tulevat apuun, antavat onnea 
ja eloa).

437. saamelaisten saivohenget 
periytyvät lapsille (isä jakaa 
saivonsa lapsilleen kuoleman 
lähestyessä, henget ja henkiin 
yhdistetyt pyhät paikat).

438. saamelaisten mukaan 
saivohenkiä voi saada lisää 
elämän varrella (aikuisilla 
useita suojelushenkiä joita 
voidaan kutsua joikaamalla).

439. saamelaiset uskovat 
pääsevänsä kuollessaan 
suojelushenkensä saivoon
(sai-vo, vrt. kai-vo, vrt. vo
=vesi, sukulaisten vesille).

440. saamelaisten mukaan 
kuolleet muuttuvat hengiksi
ja alkavat auttaa jälkeläisiään 
("kuten heitäkin oli autettu", 
suojelushenkien luonteesta,
sukulaisten henkiä).

441. saamelaiset pitävät saivoja 
koko elinalueensa suojelijoina 
(vrt. sei-ta, ai=ei=ii, yhdestä 
kantasanasta).

442. saamelaiset pitävät noitia 
ihmisten ja saivojen asioiden 
välittäjinä (tarkoittaa oman 
suvun noitaa, mitä vieras noita 
voisi tietää).

443. saamelaiset pitävät saivoja 
"hengistä läheisimpinä" (läsnä 
joka paikassa).

444. saamelaiset antavat lapsille 
saivojen nimiä (vrt. suvussa 
periytyvät nimet).

445. saamelaiset eivät yövy 
saivoilla (henkien maata, 
vrt. pyhäkön vastarannalla
yöpyvät obinugrilaiset).

446. saamelaiset ottavat uuden 
seidan käyttöön peuran rasvalla 
tai verellä voidellen.

447. saamelaiset uhraavat 
seidan hengelle syömällä 
pyydetyn eläimen parhaat 
palat paikan päällä (hengen 
uskotaan syövän ihmisten 
syödessä, seidalta palataan 
"nälkäisenä").

448. saamelaiseen seitauhriin 
kuuluu työstä pidättäytyminen 
uhripäivänä, seidan hengen tahdon 
selvittäminen (kannuksen avulla), 
peseytyminen, parhaisiin vaatteisiin 
pukeutuminen, syömisestä 
pidättäytyminen, seidalle matkaaminen 
(boassun kautta), uhrieläimen kuonon, 
silmien, korvien, aivojen, keuhkojen 
ja koko eläimen kattavien lihan
palojen leikkaaminen (hengen 
osaksi), jäljelle jääneiden lihojen 
syöminen (perälihat voidaan ottaa 
mukaan), luiden kerääminen ja 
järjestäminen, hengen osan 
laskeminen luiden päälle, eläimen 
veren pirskottaminen luiden päälle, 
luiden ja hengen osan hautaaminen 
seidan viereen (toisen tiedon mukaan 
laitetaan kallionkoloon) ja eläimen 
sarvien asettaminen seidan viereen 
(porouhrin kuvaus).

449. saamelaiset osoittavat saivojen 
lahjat alaspäin (tuonilmaisen sijainnista, 
manala eli maan-ala).

450. saamelaiset yhdistävät ylistä 
valkoiseen (pilvien, päivän ja kuun 
väri), alista mustaan (maan väri), 
seitoja punaiseen (veren ja tulen 
väri) ja ukkosta harmaaseen 
(sade ja ukkospilvien väri).

451. saamelaiset valitsevat 
uhrieläimen muistetun hengen 
sukupuolen mukaan (seitauhrissa 
ei pidetä tärkeänä, vrt. kaikkien 
alueen eläinten luoja).

452. saamelaiset naiset eivät 
osallistu veriuhreihin (miesten 
seidat, naisten kodat).

453. saamelaisia seitoja jaetaan 
kivijumaliin (kiedke-jubmel) ja 
puujumaliin (muorra-jubmel, 
pidetään kivisiä heikompina 
eli nuorempina).

454. saamelaisiin seitoihin
kuuluu kokonaisia kallion
seinämiä ja saaria (usein 
eläimen tai ihmisen hahmoisia, 
vrt. kalliomaalaukset).

455. saamelaiset tiedustelevat 
seidalta asioita koskettamalla 
ja nostamalla pyhäkössä olevia 
kiviä (toisen tiedon mukaan 
pidetään kättä kiven päällä).

456. saamelaisten mukaan 
seidan henki voi liikkua linnun 
ja ihmisen hahmossa (kivi, lintu 
ja ihmishahmo, vrt. puu, lintu 
ja ihmishahmo).

457. saamelaiset voivat hylätä 
seidan joka lakkaa antamasta 
pyyntionnea (poltetaan tai 
merkitään hylätyksi lohkaisemalla 
kyljestä palanen).

458. saamelaiset valitsevat uuden 
seidan enteiden ja unien mukaan 
(otetaan käyttöön kalan tai peuran 
rasvalla voidellen).

459. saamelaiset laativat haltijakuvia 
(siejjt) koivunoksista, kannoista ja
juurakoista.

460. saamelaiset laativat pyhäkön 
"jousenkantaman päähän kylästä" 
(vrt. obinugrilaisten 1-2km 
asutuksesta).

461. saamelaisiin uhrimenoihin 
kuuluu seidan pään, rinnan ja 
selän voiteleminen eläimen 
verellä, kallon ja sarvien 
laittaminen seitakiven taakse 
ja lihojen laskeminen kiven 
eteen tuohivakassa.

462. saamelaisiin seitoihin 
kuuluu tunnettuja lähteitä 
(vrt. sai-vo, kai-vo).

463. saamelaiset eivät seuraa 
seidan suuntaan pakenevia 
eläimiä (seidan hengen 
suojeluksessa).

464. saamelaiset eivät päästä 
koiria seitojen lähelle (myöhäistä
eli eteläistä alkuperää, ei selviä 
talvesta omillaan=ei kuulu 
maahan).

465. saamelaisten mukaan 
seidan antama poro-onni 
kestää "yhden polven ajan" 
(suojelushenkien luonteesta, 
jokainen polvi luo henkiin 
omat suhteensa).

466. saamelaiset kutsuvat 
seitoja eläinten mukaan 
(caewres-ibmel=saukko-jumala, 
guolle-ibmel=kala-jumala, 
pyydettyjä eläimiä, henkien 
eläinhahmoja).

467. saamelaiset puhuttelevat 
seidoissa paikallisia henkiä 
(ibba) ja luonnonhenkiä 
(dierpmes=ukkonen, beaivi
=päivä, vrt. seidalla asuvia
ja käyviä henkiä).

468. saamelaisten taruissa 
seidan henki saapuu ylisestä 
linnun hahmossa ja muuttuu 
kiveksi (jokaisella hengellä 
syntytarinansa).

469. saamelaisten mukaan 
seidan vahingoittaminen 
vie pyyntionnen koko 
alueelta (seitahenkien 
luonteesta, aluehaltijoita, 
ensimmäisenä alueelle
saapuneiden henkiä, 
maan ja veden vanhimpia). 

470. saamelaiset kutsuvat 
isojen kallioiden lähellä 
olevia uhripaikkoja nimellä 
alda (vrt. alta, vrt. samojedien 
alkukotina pidetyt altai-
vuoret).

471. saamelaismiehen 
kotoisempi uhripaikka 
sijaitsee turvemajan 
takana (käynti posion kautta, 
naiset välttelevät majan 
taakse menemistä).

472. saamelaiset kutsuvat 
uhrieläimen luita nimellä 
damengarri (yhdyssana).

473. saamelaiset voivat
käyttää seitamenoissa 
nuorten puiden taimia 
(käännetään ympäri niin
että juurista tulee pää, 
voidellaan rasvalla tai 
verellä).

474. saamelaiset luovuttavat 
seidan uhrit "päät paljastettuina, 
nelinkontin ryömien" (jotain 
4-jalkaista eläintä jäljitellen, 
vrt. heimojen pyhät eläimet,
vrt. same, sami=susi).

475. saamelaiset pitävät 
tärkeimpinä uhriaikoina 
keskikesää, syksyä ja keskitalvea 
(koko sijddan uhreista 
puhuttaessa).

476. saamelaisiin uhripuihin 
(värro muorra, vero puu) kuuluu 
ylössuin käännettyjä taimia 
(luohte muorra), keppejä joiden 
päihin sidotaan vanteita (vitsoista 
väännettyjä), maahan pystytettyjä 
salkoja, uhrilihoja varten veistettyjä 
keppejä (lihat päihin), pyhäköitä 
vasten nojaamaan laitettuja salkoja 
(lietmorak, tahritaan verellä),
haltijakuvien ympärille asetettuja 
koivunoksia (kielde-muor, kaksi / 
puoli, latvat sidotaan), kehiksi 
sidottuja koivunoksia (kuulle ja 
päivälle uhrattaessa), uhrikiviä
vasten asetettuja kaiverrettuja 
keppejä (bassem-morak, kuivuneita 
männynoksia) ja uhrikivien viereen 
asetettuja pidempiä sauvoja 
(kaiverrettuja, päät itää kohti).

477. saamelaisiin uhripuihin 
kuuluu ihmishahmoon 
veistettyjä kantoja (kaula 
ja pää) ja halkaistuja puita 
(voidellaan käyttöön 
verellä).

478. saamelaiset veistävät 
haltijakuville pään, nenän, 
silmät, suun ja posket
(toisaalla myös alavartalon, 
kolmannen tiedon mukaan 
kyljissä siipiä muistuttavia
uurteita, vrt. nenetsien 
vastaavat "siivelliset ukot",
vrt. lintu-toteemit, kotka 
ja korppi=nganasanien
alkuheimot).

479. saamelaiset uhraavat 
syksyisin talvileiriin siirtyessään 
(kesä ja talvileirissä omat 
pyhäkkönsä).

480. saamelaisiin pyhäkköihin 
kuuluu luoptte-nimiset katetut 
uhrilavat (2.4x2.4m, 2-4 
kannon tai tolpan varassa, 
katto halkaistuista puista, 
peitetään tuohella, lavan
molemmin puolin oksia ja 
poronsarvia).

481. saamelaisiin pyhäkköihin 
kuuluu luove-nimiset katottomat 
lavat (noitien käyttämiä,
uhraavat paikoilla korpeille 
ja kotkille, uhrit jätetään 
lavoille tai oksista kyhätyille 
sijoille).

482. hantien muistamiin 
sukuhaltijoihin kuuluu Oi ort 
iki (eläinten-henkien-ukko) ja
Pykt iki (suvun-pimeä-ukko).

483. sanalla vero tarkoitetaan 
velvollisuutta, uhripaikkaa ja 
saaliista kiittävää uhria (viron 
voru, marin vär, hantin wer, 
vrt. veri).

484. "ka nävön maraitsiit" (värjäsit 
kasvot, vrt. noella tai verellä
tahriminen).

485. "pohjoislaijalla jätettih muutoma 
oksa" (karsikkomäntyyn).

486. "myö sanomma, pidäu kumarrella, 
a vierolazet sanotah, pidäu molietsie"
(viero=verokylä, omat ja vieraat 
tavat).

487. "oli sielä monta karsikkuo monella 
apajalla" (apajien haltijoille laaditut
karsikot).

488. "hän lykkiäu kolttsaizen vedeh" 
(sormuksen tai kierretyn uhrivitsan,
koltsa=rengas).

489. "jumalat lyylitteä pidää, 
vihassuttu on" (lyylittää eli tyynnytellä, 
vrt. lyylityspuut).

490. "puuh kun siihi luotetah nin se siitä 
kaloa antau" (luotetut puut eli rannoilla
sijaitsevat uhripuut).

491. "luova" (tolppien varaan pystytetty 
lava, vrt. saamen luove).

492. "siitä syötih lusikalla yhestä astiesta" 
(pyhien tapoja, "pitää yhtä").

493. "luapa" (tolpaksi tarkoitettu 
juurineen kaivettu puu, osa uhriaitoista 
tällaisten puiden päissä).

494. "äijängo luapua juuriit" (juurit 
eli kaivoit puuta).

495. "jokahisesta lohesta karsittih 
kuusesta oksa, loajittih karsikko" 
(myöhäiset karsikot, seurausta 
varsinaisten pyhäköiden ja 
haltijakuvien tuhoamisesta).

496. "antakkoa miula äijänpäiväl 
loatkalla" (tarjoilut loatkalla eli 
savisella vadilla, omat astiat).

497. "aihelemmoz armahil syndyizil 
kaikenjyttymii hyviidy" (aihelemmoz
=rukoilemme, syndyizil=jumalilta, 
itkuvirsien kieltä).

498. "kaikkein latvimmaini, 
se jätettih, jotta se ei kuolis" 
(latvaoksat, karsikkopuuhun).

499. "kaloa pyyvettih, sitä 
parempaista kaloa siikoa ta 
lohta, jotta proasniekaksi sitä 
laittauvuttih" (vieraat pyhät, 
omat ruuat).

500. "sellälleh mollemmat, 
jallad ylähän, iskietäh vassakkah 
jalgoi, voitettu mänöö peälaelleh" 
(jalkapainia iskettäessä,  
vrt. pyhäkkökäynteihin 
kuuluneet kisat).

501. "siitä toatto loadi piirut, 
kuttsu veän kaiken" (piirut eli pidot, 
vrt. samojedin pi=yö, piru=yöllä 
liikkuva henki).

502. "piiruo piemmö" (pidämme 
piiruja, vieraan juhla-sanan 
vastineita).

503. "pitky piir on heil tämä tsuajun 
juondu" (pitkä piiru, teen juonti).

504. "mi luudu piäzöy, ne keriä 
valgieh riebuh da pane tiähtel" 
(keri luut valkeaan riepuun,
tähteet=pyhäkköihin vietyjä 
luita ja nahkoja).

505. "syötih juotih ta siitä kisattih" 
(omat pyhät).

506. "syksypedrasta peäzöy viizi 
puudoa lihoa" (lihan aika eli 
syysuhrin aika).

507. "ladvutsuroa muah päi ei pie 
pysteä, reähk on" (puun latvapäätä 
maahan päin, vrt. saamelaisilta 
saadut päinvastaiset tiedot).

508. "käit ku lukkuh paned 
vägipualikan vedäjes, sid ei kobrat 
petä" (väkipalikkaa vedettäessä, 
oma urheilu=kisakankailla ja 
metsäpyhäköissä suoritettua 
haltijoiden viihdyttämistä, 
vrt. urho, urhea).

509. "uskalmom perettsi" 
(perui uskalmon eli lupauksen, 
vrt. uskaltaa, luvata haltijoiden 
keralla).

510. "kerram minä kägein, sanaz 
em perettseh" (käkeän eli lupaan, 
vrt. pyhien eläinten keralla 
lupaaminen).

511. "minuu patisti proazniekkah, 
ei olluh mieli lähtie" (vieraat kylät,
vieraat kyläjuhlat).

512. "niin silloin oli suoriuvuttu 
parempih, kel midä oli ga sidäi 
pandii" (suoriuduttu eli pukeuduttu, 
parempiin vaatteisiin).

513. "emätettih miteim parahittoain 
soatettih" (emätettih eli kutsuttiin 
apuun emo-jumalattaria, 
vrt. ukotettiin, ukous).

514. "kessellä kahem puum välissä 
palau tuli" (hiitojen kuvauksia, 
sukulaisten hengille laadittuja 
metsäpyhäkköjä).

515. "painui polvilleh moliessah" 
(oudoksuen, omat ja vieraat 
rukoukset, alkujaan jokaisella 
heimolla omansa).

516. "heän se puuh kun siihi luotetah 
nin se siitä kaloa antau" (kalaonnea 
antavat puut, hiitapuut=seitakivet).

517. "onnehko puu on tämä, ei oteta 
parrekse" (onnehko eli ontto puu, 
vrt. uhripuina käyttäminen).

518. "tämä on kai onnekas puu" 
(onnekas eli ontto puu, onni-
sanan alkuperää).

519. "kuzbo onnem puun toit" 
(miksi toit onton puun, kuuluvat 
metsän hengille).

520. "onttu puudu sanotah i ondevakse" 
(ontevaksi, vrt. onnea antavaksi).

521. "kuni täydynöö, sini syön da juon, 
pien da piruitsen" (pidän ja piruitsen).

522. "mie vasta tulin metsästä ni 
tsuajuo piruitsiin" (metsästä tulon 
jälkeen juodut pirut, tsuajuo=omaa
teetä).

523. "syöy hyvän, juou hyvim pirujjez" 
(piruija=syödä ja juoda hyvin).

524. "hyvim piruitsutti meidä" 
(piruitsutti eli kestitti, vrt. pi=yö, 
kestittää yön yli).

525. "pidoloi pideä" (pitää pitoja, 
vrt. piruja).

526. "pyheä pideä" (pitää pyhää, 
vrt. pyy-hä).

527. "pidohuoh kutsuttih" 
(kutsuttiin, vrt. piruihin).

528. "niih pidoloih minuogi 
kutsuttih" (kutsupidot).

529. "hyväd oli pivod" (pidoista 
kiittäminen, pi-tää).

530. "pidoverol olin" (syömässä 
pidoissa, vero-sanan alkuperää, 
haltijoiden keralla syöty ateria).

531. "poalikanvedo om 
brihoil, jallad vastai lattiel 
kaks miesty, yhten käed om 
poalikan rannaz da keskel, 
toizem mugalen, ristakkah, 
keimistellähez, jälgimäi yks 
kukerdau toizen, seizau nostau 
toizen" (palikanveto miehillä, 
vrt. valokuvissa palikkaa
vetävät nenetsit).

532. "empä mie muissa 
montako oksoa karsittih vaim 
pohjaispuolella jätettih oksie 
muutomie, suojakse" 
(karsikkopuuhun).

533. "min olizin suvipuolel 
luadinnuh, häi pohjaspuolel" 
(karsikkopuun, vrt. haltijan 
olinpaikan suuntaan).

534. "moni panou purinlavvam 
piäl libo sih poikkipuul kalahistu, 
nizustu, jäittsiä" (purinlauta
=matala pöytä, poikkipuu, 
uhrien jättöpaikkoja).

535. "niin silloin oli suoriuvuttu 
toas parempih" (pyhäpäivinä, 
suoriutua=pukeutua).

536. "sanam purgi, uskalmoh 
ei täydynyh" (uskalmo=lupaus, 
vrt. uskaltaa, taustalla haltijoille 
tehdyt lupaukset).

537. "luadanoittih maijot, 
luadanoittih rengizet, luadanoittih 
pudropuad, sid vaste syödih" 
(luadanoittih eli savustettiin, 
tulen keralla pyhittäminen).

538. "sid mendyy pidää 
enzimäzikse nostaa kuvat 
puuloih" (haltijakuvat, 
hiitaan eli metsäpyhäkköön 
mentäessä, omasta kiinni 
pitäneet, kotona pidetyt kuvat
=viimeisenä kuolleiden 
kuolinnukkeja, metsässä pidetyt
=vanhempia polvia, viedään 
metsään sen jälkeen kun 
hengen uskotaan syntyneen 
sukulaislapseen).

539. "ku mäned mettsäh ka 
kattsod kudain on silie puu, 
hyvä puu" (sileät eli hyvät
eli pyhät puut).

540. "tuli puutui sil hanguamizel" 
(hankaamalla tehty tuli, 
vrt. uhrimenoihin tehty).

541. "miän pyhäzin piettih" 
(pidettiin tuohijalkineita, 
vrt. laitettiin jalkaan hiitaan 
mentäessä).

542. "ozavil kädyizil toin lahjad" 
(ozavil eli onnekkailla käsillä).

543. "midä annat palvehiksi" 
(palvehiksi eli lahjoiksi, 
vrt. palvoa).

544. "havotethiin kuusenhaoilla 
kalansuomhuun" (havutettiin 
nuotion ympärillä oleva maa, 
kuusenhavuilla).

545. "pittäähä sitä kamoita sev 
verra ettee annak kaekkiin nähe" 
(anna lahjaa kaikkien nähden, 
vrt. haltijoille jätetyt uhrit).

546. "ens kerran ku isä vei 
minuu, nii se karsi maantiev 
viereh karsikom minullet" 
(karsikoiden suojelevasta 
luonteesta, vrt. koulumatkoille 
kuolleet lapset).

547. "jos ol naishenk, nii siit 
koivuu tek sen karsikom muj 
jos ol mies, nii siit petäjää" 
(nais ja mieshenkien puut,
karsikot=suojelushenkien
puiden myöhäinen ilmentymä,
vrt. vanhempien tapojen
vainoaminen).

548. "sellaine huima nuor 
mies kavaht puuhu" (karsikkoa 
tekemään).

549. "osaa pannap puustavia 
pötkyyn" (puustavia=puumerkkejä, 
pötkyyn=peräkkäin, oma kirjoitus
=kuvakirjoitusta, kaiverruksia ja 
kirjailuja).

550. "niile ol oekee niile keijokkaile 
teht pitopöyvvät" (keijokkaile eli 
haltijoille, pitopöydät metsään, 
vrt. keijo, keijukangas).

551. "kylän keskellä oli semmosta 
joutomoata, männikköä, oli kaonis 
kentura semmonen" (omat kylät,
omat mäntypyhäköt, vrt. vieraita
kyliä tukemaan lähtenyt "suomen
valtio").

552. "luut pantii kessuu ja 
vietiim mettää" (kessuu eli koriin, 
vrt. luiden ja sarvien vieminen 
seitaan, taustalla eläinten 
jälleensyntyminen).

553. "ja koko kelja tuli pirttii, 
ei täällä ollu jallaa jakkoo" (omat 
eli pienet kodit, vrt. valokuvissa 
ulkona syövät sukulaiskansat).

554. "juarotat siinä kuin puujumala 
eissä" (omat puujumalat).

555. "jalakakoukkuo nakattiin, 
ne vierekkäen makasivat selällään,

ulukomaesen jalan ne nakkasivat 

toestesaj jalakamutkan toaksej

ja siitä koettivat soahak 

keäntymään, se oli semmosta 

jalakapaenin lyöntie" (omilta 

kuulostavat kisat, vrt. pyhäköissä 

kisatut).

556. "se un sulan aekana jalom
pääsemätöm paekka" (suon 
ympäröimä saari, vrt. pyhäköiden 
paikat).

557. "oli vaij jonakim mättäänä ja 
kivikasana" (hiidenkätkö, kiviin 
yhistetyt hiidet, vrt. hiita=seita).

558. "se oli semmosta jollua se 
kuluku vaij, sitä mentihin sivu

vaij ja siinä kaikki" (sivu muista 

ihmisistä, puhumatta ja 

tervehtimättä).

559. "Keevitsäj jumalainen" 
(saamelaisten palvoma 
kiviseita).

560. "hää ko pännöittel minnuu 
moni jyty" (pännöittel eli vannotteli). 

561. "ei se paikaltas järkät, se o 
ninkum puujumal" (järkähtämättömät
puujumalat, vrt. vanhat puut).

562. "jätinhaota" (pyöreä matala 
kuoppa jonka pohjalla oli tulisijan 
jäännöksiä, lapinhauta).

563. "öylö oekee kajatettii tulilla 
nin nyton iän murruksissa" 
(kajatettii eli laulettiin, 
vrt. huudettiin).

564. "vesi tuli eelä ja, jäläkeläisep 
peräsä" (sanonta, vesi ja tuli
=jumalaisia, vrt. pyhät menot).

565. "mie lähen Väinölän pidoih, 
suuren synnin syömingilöih"

(suuren synnyn syöminkeihin, 

vrt. synty=sukulaisen henki,

vrt. sukulaisten hengille laaditut 
pidot).

566. "oli juomua ta i syömiä" 
(omat pidot, haltijoiden
keralla syöminen).

567. "syöty on syömät, juotu oj 
juomat, pietty om pivot parahat"
(lopetussanoja).

568. "siidä se Mettsehine vuuven 
syötti" (metsähinen syötti vuoden, 
uhrin jälkeen, elosta kiittäminen).

569. "suuri sugukundu, helei 
heimokundu, tulgua yhteh tilah

kai tämämpäiväzil palavil suuruksil" 

(yhteen tilaan, palaville suuruksille,
henkien kutsumista).

570. "seittsevuodiziem pidäy jo 
pyhittiä" (pyhittää seitsenvuotisia, 
omia pyhiä lukuja).

571. "seitsiel tuldih, seitsiele mennäh" 
(vrt. seitsemän tähteä, seitsemän 
puuta, seitsemästä perheestä
koostuva heimo).

572. "seizot kuim puukuva, 
ed virka ni midä" (hiljaa seisovat 
puukuvat, vrt. haltijakuvat).

573. "ka siel urohot seizotah" 
(ur-hot, vrt. urt-sielu).

574. "sanansia annetah jogahizel, 
ken vai  ku tahtod, kerahmoz" 
(sanansija jokaiselle, omien
kesken kokoontuminen).

575. "niitä poltettih niitä ruotie, 
ta siitä vietih sinne lampih 
jälelläh" (vietiin ruotoja lampeen, 
vrt. kalojen jälleensyntyminen).

576. "kun antanet miula kaloa, 
mie annan siula kivie" (hiidan
puhuttelemista, hiita=seita).

577. "verroin veillä, kiistua kiven 
edeh" (kiistaa eli kilpaa kiven 
eteen, vrt. pyhäköissä kisaaminen, 
omien tapojen luonteesta, osa
tavallista elämää).

578. "ne suorii miehet naisikse ta 
naisetki miehikse ta revokse ta kem 
mikse" (revoksi pukeutuminen,
vrt. obinugrilaisten karhupäivien
eläinhahmoiset haltijat, sukujen
pyhiä eläimiä).

579. nganasanien luojahenkiin 
kuuluu Djoiba nguo (orpojumala, 
ihmisyyden isä, uskotaan luoneen 
nykyisen maailman ja muokanneen 
sen ihmisten asuttavaksi).

580. nganasanien mukaan Djoiba 
nguo tulee apuun ison vaaran 
uhatessa (harvoin tavattu jumaluus, 
tärkeä noitien apuhenki, haltijalle 
uhrataan poroja, b=w, vrt. toiva, 
toivo).

581. hantien uhrimenot ovat 
perhekeskeisiä (noita voi toimia 
avustajana jolloin keskittyy 
uhrieläimen hengen saattamiseen, 
henkien puhuttelemiseen ja 
uhripaikan puhdistamiseen savulla,
uhraajana toimii perheen pää).

582. nenetsit ripustavat jumalille
pyhitettyjen porojen korviin ja

sarviin punaisia nauhoja (vrt. porot 

joiden kylkeen piirretty päivän kuva,

eri haltijoille).

583. nenetsien perhe / sukupyhäköt
sijaitsevat lehtikuusia kasvavissa
paikoissa tai isojen / erikoisten
kivien lähellä.

584. nenetsien metsäpyhäköt 
sijaitsevat kummuilla, vaaroilla, 
korkeilla jokitörmillä, saarissa ja 
niemissä ("maan äärissä").

585. nenetsien pyhiin paikkoihin

kuuluu hehe ngo (pyhä saari), 

siiv mya (seitsemän kotaa) ja 

haen-sale (henkien-niemi).

586. nenetsien siiv mya-
pyhäkköä pidetään seitsemän 
perheen pyhänä paikkana 
(yhteisen suojelushengen 
Yamal-hadan pyhäkkö, 
vrt. jamalin niemimaa).

587. nenetsien yaptic-suvun 
pyhäkkö sijaitsee pyasida-joen 
törmällä (pyhäkön henkeä 
(Pyasidai hehe) pidetään alueen 
haltijana, kuvallaan iso pää ja 
seitsemään osaan jakautuva 
alaruumis, vrt. seitsemän 
lasta / perhettä).

588. nenetsit jättävät pyhäköihin
erikoisia kiviä ja jääkarhujen ja 
porojen kalloja.

589. nganasanit hierovat 
haltijakuviin ja uhrikodan 
lautoihin verta (pidetään 
jumalten himoitsemana
aineena, vrt. veren pitäminen
yhtenä sieluista, elinvoiman
lähde).

590. samojedien harjoittama 
uhriporojen kuristaminen 
johtuu vereen liittyvistä 
uskomuksista (elävän olennon 
verta ei saa juoksuttaa).

591. nenetsit tiedustelevat 
pyhäköiden hehe-kiviltä 
asioita (kiveä kosketetaan 
kädellä tai kirveellä, kivessä 
elävä hehe on hiljaa tai antaa
vastauksen tekemällä jotain
poikkeavaa).

592. nenetsien mukaan 
pyhäköissä ei saa metelöidä,
lausua pahoja sanoja tai kajota
mihinkään.

593. hantit uhraavat jumalille 
poroja ja koiria (kesyjä eläimiä, 
kertoo tavan nuoresta iästä, 
kalastettaessa / metsästettäessä 
uhrina saalis).

594. hantit sitovat yliseen 
osoitetut uhrit korkealle 
vanhoihin puihin (aliseen 
eli maalle osoitetut juurien 
lähelle).

595. hantien mukaan pyhäkön 
kasvit, puut ja eläimet kuuluvat 
pyhäkön haltijalle (vrt. paikkoja 
hallitsevat keskisen haltijat).

596. nenetsien pyhiin paikkoihin 
kuuluu khekh sede (pyhä mäki), 
penzer seda (kannuksen mäki),

khibidya-ngev-to (pyhä-päiden

-järvi), ngev seda khekhe ya 

(pää mäki pyhä maa), ney to ngo 

khekhe ya (made järven saaren 

pyhä maa), nyada suti (poronjäkälä 

mäki), nganokhara (mäki joka

muistuttaa ylössuin käännettyä 

venettä), tevche (poron hännän 

kaltainen), khekhe khan suti

(pyhän reen mäki), ngo ya khebidya 

ya (saari maa pyhä maa), ser ngo 

khabidya ya (valkoisen saaren

pyhä maa) ja khebidya ho ngo 
(pyhän koivun saari).

597. nenetsien pyhäkköihin 
kuuluu kahdenlaisia mäkiä 
(suti / soti=tasainen ylänkö 
jolla loivia rinteitä, seda / sede
=mäki, vrt. seita).

598. nenetsipyhäkköjen 
irtaimistoon kuuluu porojen 
kalloja (kolme kasaa), muiden

eläinten kalloja, ylössuin 

käännettyjä pyhiä rekiä, vaakaan 

ja pystyyn asetettuja puisia salkoja 

(simzi / sim si, taivutettu päivän

nousua kohti), porojen sarvia,

pyhiä kiviä (tahritaan verellä 

uhrattaessa), puusta veistettyjä 

eläinten kuvia ja uhripuita 

(puihin ripustetaan porojen
kalloja, sarvia ja nauhoja).

599. nenetsit käyvät pyhäköissä 
kahdesti vuodessa (syksy ja 
kevät) tai tarpeen vaatiessa.

600. nenetsit pitävät pyhäköitä 
haltijoiden asuinpaikkoina 
(käyttäydytään kuin toisen

kodissa, liian usein käyminen 

tapojen vastaista).

601. nenetseillä on erikseen 
miesten ja naisten pyhäköt 
(lähtöisin eri suvuista).

602. nenetsinaisten pyhäkköihin 
kuuluu ne khanondalava (ne
=nainen), pyhytzya sede (vanhan 
naisen mäki) ja yuribey ngo ya 
(yando-suvun naisten pyhä maa, 
vrt. ngo=saari).

603. nenetsipojat käyvät 
pyhäköissä isiensä kanssa 
(vrt. äideiltä tytöille periytyvät 
kodanhaltijat).

604. nenetsit kutsuvat veriuhria 
sanalla khan (annetaan jotain 
isoa pyydettäessä, isosta 
asiasta kiitettäessä tai tärkeän 
tapahtuman kunniaksi).

605. nenetsit kutsuvat veretöntä 
uhria sanalla khangor.

606. nenetsipyhäkön (khebidya 
ya, henkien maa) irtaimistoon 
kuuluu puisia ja kivisiä haltijakuvia 
(khekhe, syadei, yalya pya, y=j,
vrt. jalja, jalo kivi) ja eläinten 
sarvia ja kalloja.

607. nenetsien vanhat 
heimopyhäköt toimivat nykyään 
kaikkien pyhäkön lähellä asuvien 
pyhinä paikkoina (heimojen tilalla 
porolaitumia etsivät yksittäiset 
perheet).

608. nenetsinaisten pyhiin 
paikkoihin kuuluu Myad 
pukhutsya khebidya ya

(kodan-vanhan-naisen pyhä 

maa, pidetään naisen heimon 

ja perheen suojelushenkenä,

naiset käyvät pyhäkössään 

miesten käydessä omassaan).

609. nenetsit sitovat puihin 
valkoisia (ylinen), punaisia
(keskinen) ja vihreitä (alinen)
uhrinauhoja (sitojina naiset, 
nauhat otetaan omista vaatteista).

610. nenetsipyhäkön irtaimistoon
kuuluu kivikasan läpi laitettu
lehtikuusen oksa (jossa seitsemän
piirtoa), haltijakuvien keskelle
asetettu lehtikuusen oksa ja
seitsemän haltijakuvien joukkoa
(jokaisen keskelle laitettu
lehtikuusen oksa, vrt. seitsemän
perhettä / sukuhaaraa, vrt.
lehtikuusi heimon syntypuuna).

611. nenetsipyhäköitä jaetaan
pyyntireittien varsilla
sijaitseviin (salmia, jokien
ylityspaikkoja), pysyvien
asuinpaikkojen lähellä sijaitseviin
(jokien ja järvien rantoja,
vaarojen ja vuorien huippuja
ja solia) ja henkilökohtaisiin
pyhäköihin (iso kivi, enneunessa
nähty paikka).

612. nenetsin sana khekhe 
tarkoittaa ihmisten pyhittämän 
paikan haltijaa tai haltijan sijaa
(sijaksi laitetaan jokin esine,
vrt. hehe, heke, kehe, keke, 
vrt. heikki=heki, kekri=keki, 
keri, vrt. päivän katoaminen
ja palaaminen, monen pyhää, 
pyöreää ja haltijaa tarkoittavan 
sanan taustalla).

613. nenetsit syövät uhratun
poron toisen puolen pyhäkössä 
ja jättävät toisen puolen haltijoille 
(vrt. susille, korpeille).

614. nenetsien pyhissä paikoissa 
on erikseen miesten ja naisten 
alueet (akkahaltijan pyhäkkö 
sijaitsee saaren pohjoispäässä, 
ukkohaltijan eteläpäässä).

615. nenetsit syövät uhratun 
poron lihat, veren ja sisäelimet 
raakana (poron pää laitetaan 
kepin nenään itää kohti, 
luojahenki Noomille kumartaen, 
toisen tiedon mukaan Noomille 
pyhitetään eläviä poroja joiden 
elämään ei puututa pyhittämisen 
jälkeen).

616. nenetsien pyhiä paikkoja 
jaetaan yleisesti tunnettuihin 
(näkyvät kaukaa, kallioita, isoja 
kiviä), jutausreittien varrella 
sijaitseviin perhekohtaisiin

pyhäkköihin (tietyn perheen 

käyttämiä, usein korkeilla paikoilla, 

poronkalloin, sarvin, uhrinauhoin 

tai kuusiin nojaavin simsi-saloin 

merkittyjä) ja yksittäisten ihmisten 

käyttämiin pyhiin paikkoihin
(itse löydetyt paikat, salaiset
kohdat).

617. nenetsien mäkipyhäkön

irtaimistoon kuuluu kasa 
poronkalloja, neljä puista 
haltijakuvaa, kuuseen nojaavia 
simsi-salkoja, viisi haltijarekeä 
ja kolme puoliksi maahan 
hautautunutta haltijarekeä 

(pyhäköstä näkymä laaksoon 

"jossa kaksi jokea yhtyy").

618. nenetsien uhripäivien
tapoihin kuuluu poron uhraaminen, 
haltijakuvien syöttäminen verellä 
ja lihan palasilla, lopun lihan

laittaminen pyhäkön ulkopuolella 

(jonne naiset laatineet tulen), 

yhdessä syöminen (tulen ympärillä), 

pyhäkön kiertäminen kolmasti 
(myötäpäivään, laulua laulaen), 
uhriporon nahan, sisälmysten ja 
luiden jättäminen pyhäkköön, 
poron pään laittaminen pyhäkön 
kallokasaan ja nauhojen sitominen 
uhrikuuseen.

619. nenetsien haltijakuvia 
kuvaillaan "kolmekanttisiksi ja 
seitsenkasvoisiksi" (pyhiä lukuja).

620. hantipyhäkön varusteisiin 
kuuluu kota (xot) tulisijoineen, 
koroke (noram) jolla pidetään 
perheen suojelushengen (jux) vakkaa 
(liinan alla) ja uhrisalko (jir jux) 
johon sidotaan lahjoja.

621. hantien mos-heimoon (mos-jox) 
kuuluu jokien varsilla eläviä sukuja 
eli joxeja eli jokikuntia (jokaisella
oma suojelushenkensä).

622. hantisukujen (jox) suojelijoihin 
kuuluu Kev-ur-xu-akem-iki (kivi
-eno-vanha-mies, sana-senja-jox) 
ja veljekset Un-mos-xu (iso-mos
-mies), Kutap-mos-xu (keskimmäinen
-mos-mies) ja Aj-mos-xu (pieni-mos
-mies, kun avat-jox).

623. hantien pyhäköissä voi käydä 
vain yhteen joxiin kuuluvia ihmisiä
(voivat tulla eri kylistä, yhteinen
alkuperä nykyistä asuinpaikkaa
tärkeämpää).

624. hantit kutsuvat suojelushenkiä

sanalla lonxa (kuviaan pidetään 

vierekkäin perheen haltija-aitassa,
vrt. lonkka, polvi). 

625. hantit kutsuvat haltija-aittaa
sanoilla kuran lapas (pyhä aitta). 

626. hantit pitävät pyhissä 
aitoissa perheen suojelushenkien 
(lux) kuvia (aitan hoitajana toimii

yksi perheen jäsenistä).

627. hantit pitävät pyhissä aitoissa
perheen / suvun eläinhahmoisen
suojelushengen (ahma, repo, orava)

nahkaa (sukulaisten henkien 

uskotaan näyttäytyvän eläimen

hahmossa, vrt. oudolta tuntunut
kärppien, kuikkien, sipien ym. 
pyytäminen, suojelushenkien 
hahmoja).

628. hantit kutsuvat suvun 
suojelushengen merkkiä sanalla 
pos (tamga=lainasana).

629. hantiperheellä on useita 
suojelushenkiä (perheen oma
suojelushenki, jokikunnan (jox) 
suojelushenki ja heimon (mos / 
por) suojelushenki).

630. hantit kutsuvat uhrimenoja 
sanalla poralata (vrt. pori, poro).

631. hantihaltija Lor-najn 
(lor-nainen) pyhäkkö sijaitsee 
sizin-lor-joxan (joki) varrella 
(nimeltään Lor-paj, pyhäkön 
lähellä kiellettyä kalastaa).

632. hantit kutsuvat uhriaittaa 
sanoilla lapas ja kuren xot 
(xot=kota).

633. hantien pyhien aittojen 
vartijoita pidetään henkien 
valitsemina (vartijan tehtäviin 
kuuluu aitasta ja haltijakuvista 
(xor) huolehtiminen ja 
uhrimenojen vetäminen).

634. hantimiehillä ja naisilla 
on eri uhriaitat (kutsutaan 
yhteisellä nimellä (kuran lapas), 
aittaan pääsy kielletty toiselta 
sukupuolelta).

635. hantit pitävät uhriaitoissa
pyhiä nahkoja (roikutetaan tai
pidetään haltijakuvien alla,
jokaisella perheellä omansa).

636. hantien pyhän aitan edessä 
sijaitsee uhripuu johon sidotaan 
uhrikankaita (vrt. luita, kalloja,
puu=aittaa vanhempi, henkien
todellinen sija).

637. hantit sanovat perheen
suojelushengille (lux) uhratessaan 
"syötämme vanhempia" tai 
"viihdytämme vanhempia" 
(vanhempia eli haltijoiksi 
muuttuneita sukulaisten 
henkiä).

638. hantit kutsuvat haltijoille 
kumartamista sanoilla ox ponti 
(panna pää alas, vrt. lyödä
ponttiin).

639. hantit kutsuvat pyhäköissä 
käytettyjä uhrisalkoja sanoilla 
jir jux (uhri puu, vrt. jox).

640. hantit uhraavat pyhien 
paikkojen haltijoille ohi kulkiessaan 
("etteivät vihastuisi", vrt. paikkojen 
vältteleminen, harvoin käyminen).

641. hantit kutsuvat pyhää sanoilla 
jam (hyvä), jeman (hyvä) ja pasan 
(vahva, sanan atam (paha, sairas) 
vastakohtia, vrt. hyvässä jamassa).

642. hantit kutsuvat pyhäkköä 
sanoilla jeman xot ja jiman kat 
(jem=varottava, haltijoille 
kuuluva, vrt. jemma).

643. hantimiehet käyvät 
metsäpyhäkössä täyden kuun 
aikaan (vähenevän kuun aikaan
ei voida järjestää uhrimenoja,
poraliti).

644. hantipyhäköissä on 
erikseen miesten ja naisten 
uhripuut.

645. hantinaiset laittavat lahjat 
oman uhripuunsa (paju, koivu) 
oksille tai juurien alle (menojen 
jälkeen istutaan puun alla 
keskenään jutellen, miesten 
puiden lähelle menemistä
vältellään).

646. hantinaiset ja miehet 
ovat pyhäkössä käydessään 
yhdessä vain syödessään 
(tulen ympärillä, vrt. tulen 
pitäminen välittäjähenkenä, 
vrt. kodan jakaminen naisen 
ja miehen puoleen).

647. hantikylien lähellä on 
miesten ja naisten pyhäköitä 
(käyttäjinä perheelliset miehet 
ja naiset, toisen sukupuolen 
pyhäkköön pääsy kielletty).

648. hantipyhäköt tunnistaa 
puista (miesten pyhäköt kuusien 
lähellä, naisten koivujen,
vrt. heimojen syntypuut).

649. hantipyhäkköön kulkee 
polku läheisestä kylästä (naisten 
pyhäkköön johtavan polun 
toiselle puolella koivut kirjavine 
uhrinauhoineen, toisella puolella 
tulisija teen keittämistä varten).

650. hantit savustavat uhrinauhat 
ennen puihin sitomista (naisten 
puuhun sitojana nainen, miesten 
puuhun mies).

651. hantit eivät nosta uhripuista
pudonneita nauhoja tai liinoja
(uskotaan kuuluvan alisen
haltija Kul-ilpi-ikille).

652. hantien pyhäkkökäyntiin 
kuuluu kotona tehdyt valmistelut,

pukeutuminen, pyhäkössä 

suoritetut valmistelut (polttopuiden 

tekeminen, teen keittäminen, 

matalan pöydän asettaminen), 

uhriesineiden puhdistaminen 

savulla, uhriliinojen ripustaminen 

puihin, rukoukset, yhdessä syöminen 

(haltijoiden keralla) ja lopputyöt 

(uhriesineiden palauttaminen 

paikoilleen).

653. hantinoita puhdistaa 
jalkansa savustamalla ennen 
uhripuun lähelle menemistä.

654. komit kutsuvat pyhäkköä 
sanoilla jen-ko ja jen com 
(pyhä maja, jumalan maja).

655. udmurtit kutsuvat 
kuala-pyhäkköjen hoitajia 
sanalla vesas.

656. udmurtit suorittavat 
jumaliin ja pyytämiseen liittyvät 
menot ulkona (jokaisella jumalalla 
oma paikkansa) ja perheen 
hyvinvointiin liittyvät menot 
sisällä (vrt. tuli ja kodassa
pidetyt haltijat).

657. udmurttien uhripyhäköt 
(kuala) sijaitsevat kauniilla 
paikoilla (puita kasvava mäki, 
joen törmä).

658. udmurttien pyhäköihin 
kuljetaan metsän läpi (1-2km 
kylästä, ei tietä).

659. udmurttien kualaan 
(ikkunaton maja) kuuluu avoin 
tulisija ja pyhä nurkka (oikea 
takanurkka) jossa sijaitsee pyhä 
hylly uhrikuppeineen (kualan 
vasen puoli miehille, oikea 
naisille). 

660. udmurttien kualaan 
kuuluu majan edessä sijaitsevat 
avotulet isoine kattiloineen 
(jokaisella perheellä omansa).

661. udmurtit kutsuvat isoja 
uhrilehtoja sanoilla budzim 
kuriskon-inti (sijaitsevat 
vanhimmissa kylissä joista 
suvut saaneet alkunsa).

662. nenetsit kutsuvat uhria 
ja lahjaa sanalla mädunser 
(vrt. mä=kota).

663. nenetsit kutsuvat pyhäkköä 
sanoilla xaexae ma (henkien 
kota, vrt. haehae, x=h tai k).

664. nenetsit kutsuvat kumartamista
sanalla wijarts.

665. nenetsit kutsuvat ylistämistä
ja palvomista sanalla sawuts
(vrt. savu, saapua).

666. enetsit kutsuvat puhdasta 
sanoilla sei ja seida (seita=puhdas 
paikka, henkien paikka).

667. selkupit kutsuvat uhrimenojen 
vetäjää sanalla pocka.

668. selkupit kutsuvat uhria sanalla 
kossi.

669. selkupit kutsuvat rukoilemista 
sanoilla nomti omtittiko (vrt. nom
=ylisen henki).

670. selkupit kutsuvat uhripaikkaa 
sanoilla nuly mot.

671. nenetsit kutsuvat tarkkailemista
ja vartioimista sanalla sirts.

672. nenetsit kutsuvat vartioimista
sanalla jerambas (nedas=suojella,
laetras=puolustaa, vrt. jermu).

673. selkupit kutsuvat vartijaa 
sanoilla toris ja torisy (vrt. torailla).

674. selkupit kutsuvat puolustamista
sanalla ottiko.

675. selkupit kutsuvat ylistämistä 
sanalla somarsiptae (vrt. soma=hyvä).



"toko sinä oled, kaikkie uskot tyhjeä" 
(vieraat tyhjään uskojat, omat pyhät asiat
=luonnossa nähtyjä).

"puusta toiseh puuh siirreltih niitä" 
(talvella jotain, vrt. puiset 
haltijakuvat).

"ei ni ruohita hoti i tikahtoa ta myössytäh pois" 
(pyhäköissä liikkumista).

"no mie sanon siula vain elä virka elä tikaha ni kellä"
(salatieto, vrt. tyhjäksi jättävä yleinen tieto).

"tervehitäh sielä toisieh ta syyväh ta juuvah"
(omat pyhät).

"tarkkazeh kulgie" (tarkasti,
vrt. pyhäköissä liikkuminen).

"Vonkarven ta Luvarven puolivälissä"
(sijaitsi pyhäkkö).

"lämmitä kiriköm pättsi sorzan tulendakse" 
(kirkön pätsi, vrt. pyhäkön, vrt. sorsauhrit, 
kirkkö, kirö, kikö).

"kessellä kahem puum välissä palau tuli"
(metsäpyhäköt).

"puu seizou tötöttäy vuaram piälä"
(vrt. pyhät puut).

"viha vihalla vastah vannottima" 
(puolustauduimme, olimme kovana).

"ei peäze ni pitkäh puuh vannoudumah" 
(vrt. puissa eläville hengille 
vannominen).

"vannovuksem pidi" (puolustautui, kielsi 
tehneensä jotain).

"kummost työ miusta vannotta, mitäkä mie olen teilä 
pahoa loatin" (vannotte minusta, sanan alkuperää).

"hot kui vannojje, k en usko"
(vieraat sanat, omat teot).

"ei ole moata haltietointa, eikä vettä vartietointa"
(haltijat ja vartijat).

"ta siinä kivessä oli vielä semmoisie pykälie"
(vrt. uhrikivet).

"vihapäissäh emätteä riitsallutti"
(omat emo-jumalattaret, vieras 
vihapäissään kutsuminen).

"valgie paikka vilkkoa puuloiz välittsi"
(valkea paikka, vrt. metsäpyhäköt).

"toizenn yön tuli keskimäzen vellen vuoro vardojja"
(pyhäkköjen vartioiminen, vainojen aiheuttamaa).

"mie nelläkymmentä vuotta vardeitsen, ni ken ei käy"
(rauhaan jätetyt pyhäköt).

"tuled välissäh" (puiden välissä).

"kessellä kahem puum välissä palau tuli"
(omat pyhäköt).

"sit häi vie ykskai sih jäi pyhitesty jatkamah"
(jatkamaan pyhitystä, omat pyhät, jokaisella 
omaan aikaansa).

"pyhillä mänet yksikkiän" (yksin, 
vrt. heimotapojen alas ajaminen,
yksin tekemistä vaikeampi valvoa
ja kieltää).

udmurtit kutsuvat pyhää lehtoa 

sanalla lud (aukea / pieni 

metsikkö).

udmurttien lud-pyhäkköön ei saa 

mennä ilman lahjaa, pyhäköstä ei 

saa ottaa mitään, pyhäkössä ei 

saa metelöidä, pyhäkön lähellä 

ei saa pyytää ja pyhäkköön ei saa 

viedä kotieläimiä.

udmurtit kutsuvat ludin haltijaa 

sanoilla lul-jöl (uhrikseen sorsia, 

vrt. lul=kuikka, henkisielu).

udmurtit ripustavat sukulaisten 

henkien keralla syötyjen eläinten 

luut ja päät kuusiin (vrt. aliseen 

johtava puu).

udmurtit pitävät uhrattuja sorsia

välittäjinä (uskottu välittävän 

arvokkaammat uhrit jumalille).

udmurtit pyytävät jumalilta terveyttä,

hyviä ilmoja, eloa, onnellista elämää

ja vähemmän perheongelmia (itselleen,

lapsilleen ja läheisilleen).

udmurttien rukoukset koskevat maallista 

elämää (tuonilmaisesta ei välitetä 

ihmisen eläessä).

hantiperheiden suojelushenkiin 

kuuluu Sak-voj (punakaulainen hanhi) 

ja Sornipox (kultainen poika).

hantien jokihaltijoihin kuuluu 

Ort iki, Pelym-torom, Malaya-ob-torom, 

Joxan-iki (joen-vanha-mies), Kasumnaj

-imi (suuri-kazymin-nainen) ja As-tij-iki 

(obin-suun-vanha-mies, xorinsa eli kuvansa 

Xalev-iki eli lokin-vanha-mies, 

vrt. joet sukujen syntypaikkoina).

hantien jokihaltijoihin kuuluu

Lor-nainen jonka pyhäkkö (lor-paj) 

sijaitsee Sizin-lor-joxanilla (pyhähön 

lähellä ei saa kalastaa, uhriaittaansa 

(lapas) jätetään nahkoja, huiveja ja 

kolikoita).

hantit pukevat uhriaittojen (kuren 

xot) haltijakuvat sukupuolen mukaan

(mieshaltijan miehen paitaan (sax),

naishaltijan naisen pukuun (nuj sax),

kirjaillaan pyhin kuvioin,

jemon-xansi).

hantien suojelushenget (lux)

voivat liikkua näkymättöminä, 

näyttäytyä unissa ja ottaa kasvien 

tai eläinten hahmon (jokaisella 

hengellä oma eläimensä joiden 

nimet sukunimien pohjana).

hantit kutsuvat suojelushengen 

kuvaa sanoilla lux xor (edustamansa 

hengen näköinen).

hantit kutsuvat perheen miehen 

suojelushengen aittaa sanoilla 

jemon ura (aiemmin kuvia pidetty 

erityisessä haltijareessä).

hantien henkiaitan (kuran xot)

hoitajana toimii joku perheen 

jäsenistä (henkien uskotaan 

valitsevan kuka).

hantikylissä on erikseen miesten

ja naisten uhriaitat (lapas,

aitasta poistuttaessa kumarretaan

kolmasti / käännytään ympäri

kolmasti, vrt. sisätilat

=haltijoiden ulottuvuutta).

hantit antavat veriuhrit uhriaitan 

vieressä (aitan edessä uhripuu 

vaateuhreille).

hantien uhriaitan (kuron xot)

sisustukseen kuuluu takaseinällä

pidetyt haltijakuvat (luxit, 

poronnahan päällä) ja seinille 

ripustettuja nahkoja ja kankaita.

hantit pyytävät metsä ja kalaonnea

metsässä pidetyiltä lux-hengiltä

(useamman perheen / suvun 

suojelushenkiä, voimansa uskotaan 

ulottuvan laajemmalle).

hantien pyhää tarkoittaviin sanoihin

kuuluu poson (vahva) ja jemon (hyvä,

jimon kot, jemon xot=pyhäkkö).

nenetsit kutsuvat pyhäkköä / pyhää

maata sanoilla häebidje jaa ja 

kajpla jaa (vrt. hae-hae, häpeä, 

reen kaplaat).

komit kutsuvat pyhäköitä sanoilla

jen-ko, jen kola ja jen-com 

(pyhä maja, jumalten maja,

vrt. luojahenki Jen, jenna,

jenni).

hantit laativat puisia haltijakuvia

(jalan) kuusesta (50-60cm pitkiä, 

terävät päät, yhdestä saaresta 

löydetty yli 30 kuvaa, haltijoita 

syötetty puurolla, kalakeitolla 

ja kalanrasvalla).

hantinaisten pyhäköt sijaitsevat

vedelle johtavien polkujen varsilla

(valoisia koivuaukioita, puihin

ripustettu kirjavia liinoja).

hantimiesten pyhäköt sijaitsevat

metsään johtavien polkujen varsilla

(mäntyaukioita, puihin ripustettu

nahkoja ja luita).

hantit savustavat uhratut kankaat

ennen puihin ripustamista (pyhäkön

tulisijan yllä, ripustamisen jälkeen 

pyörähdetään kolmasti ja kumarretaan 

puun hengen suuntaan).

hantien pyhäkkökäyntiin kuuluu

kotona tehdyt valmistelut,

pukeutuminen, pyhäkköön matkaaminen,

polttopuiden hakkaaminen, 

tulen sytyttäminen, teen keittäminen, 

pöydän kattaminen (matalat 

uhripöydät), puhdistavat

menot (savustaminen), lahjojen 

ripustaminen uhripuihin (miehillä 

ja naisilla omansa), rukoukset, 

yhdessä syöminen (henkien keralla) 

ja pyhäkön tavaroiden palauttaminen 

paikoilleen.

hantit asettavat pyhäkön 

uhripöydän päivään katsoen 

(vrt. päivän valitsemaan 

kohtaan, vrt. päivän 

kohdat vanhempina syömä ja

uhripaikkoina).

hantinaiset eivät suorita 

veriuhreja (eläinten tappajina 

miehet).

hantien mukaan jokaisella uhrilla

täytyy olla selvä tarkoitus

(verta ei vuodateta turhaan).

hantien uhripuiden määrää

yhistetään tapahtumaan kutsuttuihin 

henkiin (yleensä kahdesta kolmeen, 

vrt. ylinen, keskinen, alinen, 

luojahenget, mos ja por-heimot, 

miehet ja naiset).

hantit järjestävät uhrit syntyvän 

tai kasvavan kuun aikaan.

hantit suorittavat uhrimenojen

liikkeet ja käännökset 

myötäpäivään.

hantien mukaan uhrimenot täytyy 

saada päätökseen ennen päivän 

laskemista.

marit ravistavat uhrilehtoihin

jätettyjä lahjoja (vrt. 

hautalahjojen raaputtaminen 

tai rikkominen, pidetty esineen

ortin vapauttamisena).

saamelaiset vaihtavat seidan

koivunlehvät / kuusenhavut

näiden alkaessa karista

(seidan pohja pidetään

vihreänä).

saamelaiset puhuttelevat

pieniä seitakiviä käteen 

ottamalla (painavaksi 

tuleminen kielteinen 

vastaus).

saamelaiset puhuttelevat

isompia seitakiviä laittamalla 

käden kiveä / kalliota

vasten (tarttuminen

myönteinen vastaus).

saamelaiset kutsuvat seidan 

olinpaikkaa pyhäksi vaaraksi 

(passe-vara), joeksi tai järveksi

(kiven ympärys passe).

saamelaisten mukaan seidan

lähellä ei saa pyytää eläimiä,

puhua kovaa tai pukeutua

siniseen (seitaan ei saa

myöskään tuoda koiria, 

kertoo koirien myöhäisestä 

alkuperästä).

saamelaiset liikkuvat seidan

lähellä hiljaa (suoraan eteenpäin 

katsoen)

saamelaisten mukaan seidat

(seidan henget) voivat nostattaa 

myrskyjä ja piilottaa itsensä 

vierailta (usvaan kadoten).

saamelaisten seitoja pidetään 

perheiden ja sukujen suojelushenkien

pyhäkköinä (sijaitsevat perheiden

käyttämillä mailla, isoimmat 

kokonaisten kylien palvomia).

saamelaisten mukaan seitahenget

periytyvät vanhemmilta lapsille

(voivat näyttäytyä eläinten,

lintujen ja ihmisten hahmossa,

vrt. kaddz-henget, kaitsijat).

saamelaisten taruissa seidan 

henki lentää vuoren kolosta korpin

hahmossa.

saamelaiset pitävät seitakiviä

kiviksi muuttuneina ihmisinä,

eläiminä ja lintuina.

saamelaisseidat voivat 

sijaita vaikeakulkuisissa 

paikoissa (jopa jyrkänteissä 

jonne uhrataan heittämällä vereen

tahrittu kivi, vrt. seitojen

vainoaminen).

saamelaisten taruissa seitakivet

voivat liikkua (polkunsa yli

astumista vältellään, vrt. 

eläinten tekemät polut).

saamelaiseen seitauhriin kuuluu

poron uhraaminen, sarvien, 

luiden ja kavioiden kantaminen 

seitaan, seidalle kumartaminen, 

seidan siveleminen verellä

ja rasvalla, sarvien pinoaminen

seidan taakse ("sarvipiha"),

lihojen syöminen, lihanpalojen 

sitominen koivunoksaan, oksan 

ripustaminen sarvien eteen

ja eläimen pään ripustaminen puuhun

(toisen tiedon mukaan uhrataan 

seidassa).

saamelaisten seitatapoihin

kuuluu lihanpalasten ripustaminen 

uhripuuhun (luete-muor)

oksista punotussa silmukassa

ja kiven ja puun tahriminen

eläimen verellä (uhrin aikana 

lauletaan luete-laulu).

 

meri ja jokisaamelaiset 

uhraavat seidoille kaloja 

(seidalle luvataan sisälmykset 

ja maksat).

samojedit antavat jokaisesta

uhrista tulen osan (porouhrissa 

lihan palanen).

selkuppien uhritapoihin

kuuluu poron pyhittäminen

leikkaamalla selkäkarvoihinsa

pyhiä kuvioita (pyhitettyä 

poroa ei syödä, annetaan 

kuolla vanhuuteen, 

vrt. poroja suojelevat 

haltijat).

samojedit eivät rakenna

erityisiä uhriaittoja

(haltijakuvat "taivaan

alla", kertoo aittojen

myöhäisestä / eteläisestä

alkuperästä).

selkuppien uhriaittaan 

kuuluu takaseinällä pidetty 

puinen ukko ja akka (silminään 

helmet, puettu turkiksiin),

joutsenen, hanhen, käärmeen 

ja peuran hahmoiset kuvat 

(vrt. ukon ja akan suojelushenget), 

ja aitan ympärillä kasvavat

uhripuut (oksilla kankaita, 

sarvia ja nahkoja).

hantit eivät kajoa pyhäköiden

puihin, maahan, eläimiin tai

veteen (pyhäköiden rajat

luonnon luomia).

udmurttien uhritapoihin kuuluu 

pienten palasten leikkaaminen 

lihoista ja sisäelimistä 

(yksi tuleen, toinen uhripöydälle,

toisen tiedon mukaan ripustetaan 

uhripuihin, kolmannen tiedon mukaan

pujotetaan varpuun tai keppiin 

joka sidotaan pyhään puuhun).

udmurtit laativat uhripäiväksi 

parittoman määrän pannukakkuja

(koskee kaikkia leivonnaisia).

udmurttien uhreihin osallistuu 

pariton määrä ihmisiä (tarkoittaa 

toimihenkilöiden määrää,

vrt. haltijan paikan

varaaminen).

udmurtit pesevät uhraamasta

tullessaan kätensä tuhkalla.

udmurtit kääntävät uhratessaan

katseen nousevaan aurinkoon

(aamu-uhreja, kuolleita

puhuteltaessa vastakkaiseen

suuntaan, vrt. ylinen ja

alinen, itä ja länsi).

marit kutsuvat uhrilehtoja

sanoilla kiis-oto.

marit pitävät niintä, tammea ja 

koivua hyvinä uhripuina.

marit uhraavat kasvot itään

tai ylös päin (ylisen henkien

menoja).

marit kutsuvat samassa paikassa

uhraavia / näiden aluetta sanoilla

tiste-kerge (tiste, tihe=sukumerkki, 

vrt. tähti).

marit pesevät itsensä purossa

ennen pyhäkköihin menemistä

(pukeutuen puhtaisiin 

vaatteisiin).

marit kutsuvat lehtouhreissa

käytettyä kulhoa pihkakulhoksi

(vanhemmat eli omat uhrit,

myöhemmin kulhoon laitettu

mettä, vrt. vierailta

omaksuttu mehiläistenhoito).

marit käyttävät uhrimenoissa

lusikoiden sijasta tuohen

tai niinenkuoren palasia

(vanhemmat eli omat astiat).

marit kutsuvat uhrilihojen 

palasia sanalla silvo 

(laitetaan riviin puuastioissa,

vrt. silpoa).

marit kutsuvat uhrimenoissa

käytettyjä puukulhoja sanoilla

suvo-korka.

marit kutsuvat uhripuun alle

jätettyjä oksia sanalla onapuoks

(onapu=uhripuu, myöhemmin sanaa

käytetty puun alle haudatuista 

kolikoista).

marien uhrilehdossa sijaitsee

ilman, päivän, ukkosen, tuulen

ja viidennen jumalan uhripuut

(ilman jumalalle uhrattu

välittäjähenkien kautta).

marit polttavat uhritulta 

koko uhrin ajan (annetaan sammua 

omia aikojaan, tuhkissa uskottu

olevan hyvää onnea sisältävää 

taikavoimaa).

hantit suorittavat pyhää puuta

kohti seitsemän hyvää kumarrusta

("jumalaa kohti kasvava puu").

hantit kääntyvät uhratessaan

haltijan kuvaa / uhripylvästä

kohti (kuusiseen / pihtaiseen

pylvääseen lovetaan seitsemän 

koloa, päähän kirjavia kankaita,

juurelle taikakalut).

mordvalaisten uhritapoihin

kuuluu eläinten koristeleminen

nauhoilla ja seppeleillä, 

pyhitetyn lihan syöminen 

yhdessä ja jumalten kiittäminen 

saadusta ilosta.

mordvalaiset kutsuvat lupaamista 

ja antamista sanoilla maksoms ja

maksoms val (vrt. maksu=lupaus, 

vrt. maksa).

mordvalaiset kutsuvat lahjaa sanalla 

kazne (kazems=antaa lahja).

mordvalaiset kutsuvat palvomista

sanoilla ozks ja oznoms 

(vrt. osa, osto, osmo).

mordvalaiset kutsuvat muinaista

/ kaukaista sanalla umok.

mordvalaiset kutsuvat pyytämistä

sanalla vesems (pyytää haltijoilta

jotain).

mordvalaiset kutsuvat suojelemista

ja vartioimista sanalla vanstoms

(vanoms=katsoa, tutkia, vanoms mel

=kunnioittaa, pitää arvossa).

mordvalaiset kutsuvat kumartamista

ja kiittämistä sanalla sukonams.

saamelaiset kaivertavat uhripuihin 

ihmismäisiä kasvoja (vrt. obinugrilaisten

menkwit).

saamelaisten uhripaikkoihin kuuluu

pyhien vuorten (siedde) rotkoja, 

halkeamia ja onkaloita (paikkoihin

uhrattu porojen ja kalojen luita, 

sarvia, päitä ja sisälmyksiä).

saamelaisten uhripaikkoihin

kuuluu kivistä kasatut kehät

(halkaisija 6-9m, korkeimmat

70-120cm, uhrit / uhrikivi

kehän keskellä, pidetty

peuranpyytäjien pyhäkköinä,

yhden tai useamman siidan).

saamelaisten saivo-vuorilla

eläviä sukulaisten henkiä

pidetään paikallisina

(jokaisella perheellä 

oma vuorensa / vuorella

elävät henkensä).

saamelaisten saivo-vuoria

pidetään eri paikkana kuin

maan alla sijaitsevaa 

Jabme-aimoa (vrt. ylinen,

keskinen ja alinen).

saamelaisten kerrotaan

muistaneen pyhää vuortaan

joikaamalla, ottamalla lakin 

päästään tai pukeutumalla

parhaisiin vaatteisiin

(saivon ohi matkatessaan).

saamelaisten mukaan pyhien

vuorten nimiä ei saa sanoa

ääneen (tai alkaa myrskytä).

mordvalaiset kutsuvat valaa

sanalla klatva (vrt. latva,

bozams=vannoa).

mordvalaiset pitävät jumalia

sukulaisinaan (uskottu olevan

sukua sukulaisten hengille, 

voivat viestiä keskenään 

ja toimia yhdessä, omien 

jumalten alkuperää).

marien taruissa "jumala" pakottaa 

marit palvomaan keremettiä 

(vrt. turkkilaiset valloittajat, 

ihme että volgalla jäljellä 

mitään omaa).

udmurtit kutsuvat 

ruokauhria sanoilla

sion-juon (syön-juon).

udmurtit kutsuvat uhripäiviä

sanoilla mör vös, byddzym vös, 

kuarnan vös (lehden uhri),

yshtijak vös, elen vös ja tol 

vös (talvi uhri).

udmurttien kesäisiin kuar vösän 

(lehden rukous) menoihin kuuluu 

puuron jättäminen metsäaukiolla 

olevaan koloon.

udmurttien uhritapoihin kuuluu 

metson tai teeren äänien 

jäljitteleminen (syala pellyan, 

syala chipson, toinen muistettu

lintu joutsen).

udmurttien mudor-haltijaa 

(maa-puoli) yhistetään jokeen

ja puuhun (pidetty suvun

maiden keskustan haltijana,

vrt. mudor-hylly, nurkka).

udmurtit kutsuvat uhraamista

sanalla vösan (uhrata=vösjan, 

vösjäny, uhrijuhla=vös 

ortshyton). 

udmurttien jättämiin uhreihin

kuuluu kolikoita, leipiä,

pikkukiviä, heiniä, kukkia

ja puuesineitä.

udmurttien pyhinä puina pidetään 

petäjää, kuusta, pihlajaa ja 

koivua (vrt. uhripuina).

udmurttien pyhiin paikkoihin

kuuluu teber kyr (kaunis

metsäaukio).

marit kutsuvat hanhiuhrin

antamista sanoilla kombo dene 

kumalash (kombo=hanhi).

marit kutsuvat rukousta sanalla

kumalme (kumalme pushenge=pyhä 

puu, uhripuu, kumal jodash

=rukoilla, tazalyk ver kumalash 

=pyytää terveyttä, muren 

pytarymeke kumalash=kumartaa 

rukouslaulun jälkeen).

marit kutsuvat valoisaa, puhdasta

ja pyhää sanalla soto (soto korno

=valon polku / polku onneen, 

soto pasha=pyhä asia, soto ketse

=valoisa päivä, pyhä päivä).

marit kutsuvat lahjaa sanalla

pölek.

marit kutsuvat uhria sanalla tsok 

(tsoklash=rukoilla, uhrata, 

sörash=luvata uhri, purlyk

=uhrieläin, vutsyktymash, 

vutsiktash=uhrata).

marit kutsuvat oksaan laitettua

uhrilahjaa sanalla shylshopshar.

udmurtit kutsuvat puhdasta

sanoilla dun ja tsylkyt.

udmurtit kutsuvat lahjaa sanalla

kuzym.

udmurtit kutsuvat uhria sanalla

kurbon (uhrata=kurbon sjomyny, 

kurbon sjoton, uhrijuhla=kurbon 

sjoton).

unkarilaiset kutsuvat lahjaa

sanalla ajandek.

unkarilaiset kutsuvat pyhää 

sanalla szent (puhdas=tiszta, 

csupa, mero).

unkarilaiset kutsuvat uhria sanalla

aldozat (uhrata=felaldoz).

unkarilaiset kutsuvat rukousta

sanoilla ima ja imadsag

(vrt. emä, emättää).

mordvalaiset kutsuvat puhdasta

sanoilla vanks, aru ja tsistaj.

mordvalaiset kutsuvat uhria sanalla

ozks (uhrata=ozoms, kyrdadems).

mordvalaiset kutsuvat rukoilemista

sanoilla ozonshnems, sjukonjams, 

poksems, sukadems ja enäldems.

mordvalaiset kutsuvat pyhää 

lehtoa sanalla ozkspora (pyhä puu

=ozksshufta).

marit kutsuvat uhrilehtoa sanoilla

shelyk oto (vrt. ohto, otso).

udmurtit kutsuvat suojelushenkeä

sanoilla utis-vordjs kyltsin.

unkarilaiset kutsuvat sukulaisten

henkiä sanoilla os ja elod.

ersalaiset kutsuvat sukulaisten

henkiä sanoilla pokshtjat-serdjat

(ukot ja akat).

moksalaiset kutsuvat sukulaisten

henkiä sanoilla atän-atä ja inätä.

udmurtit kutsuvat pyhää

sanalla vöslyko.

udmurtit kutsuvat pyhitettyä

vettä sanoilla vösjam vy.

unkarilaiset kutsuvat pyhäpäivää

sanoilla unnep, nyaralas ja 

unnepnap (nap=päivä).

moksalaiset kutsuvat pyhittämistä

sanalla altams.

"keitän ozrassa olutta,

makuvettä malta´assa,

kutsun kurod, kutsun käred,

kutsun kuuzossa jumalad"

(vatjalaisten lauluja).

obinugrilaiset jakavat uhreja

verettömiin (por, henkien

uskotaan saavan osansa höyryistä) 

ja verellisiin (jir, uhreina

veri, sisäelimet ja pää, 

molemmissa lihat ihmisten 

syömiä).

marien pyhiin paikkoihin

kuuluu seitsemän suurta järveä

(tarujen uroiden kotipaikkoja).

marien pyhäkkökäyntiin 

kuuluu uhripuun luokse meneminen,

haltijan puhutteleminen, uhrin 

lupaaminen (huivi, käsiliina,

eläin) ja uhrin toimittaminen

pyhäkköön jos haltija toteuttaa

toiveen (uhri luvataan syksyllä

ensilumen jälkeen, yhteydessä 

vuodenaikoihin).

marien uhrilehdossa kasvaa

kolme pyhää puuta (onapu, 

yksi jokaiselle pyhäkössä

muistetulle jumalalle,

vastaavasti jokaiselle

jumalalle tehdään oma

tulensa).

marit peittävät uhrilehdon

matalan pöydän pihtakuusen 

havuilla (havujen päälle 

mukana tuodut leivonnaiset).

marien uhrilehdossa kasvaa 

seitsemän pyhää puuta

(koivuja ja lehmuksia,

vrt. seitsemän palvottua

jumalaa).

saamelaisten uhri / pyhäkkösanastoon

kuuluu komardallad (kumarrella), faallad, 

faalam (tarjota, vrt. vala, valaa),

ruhadallad (rukoilla, vrt. luha, luhanko), 

puaimalastallad (siunailla, vrt. pu-aimo), 

vuorkkiistallad (piilottaa, laittaa 

talteen, vrt. purkki), jorgattallad 

(pyörähdellä, vrt. jorata), tiervattallad 

(tervehtiä, vrt. terva), luvattallad 

(luetella, vrt. lupa), sahhiittallad 

(puhutella), sarnuttallad (puhutella, 

taivutella, vrt. sana, saarna, saarni),

toollad, toolam, tuala (pidellä, pitää,

vrt. olla tolallaan), kijtted, kiijtam 

(kiittää, vrt. kiti, kita, kitee), 

luvved, luve (pudistella päätä, vrt. luode),

lanadid, laannad (upottaa kaltioon, 

lähteeseen, vrt. laina, lainata), vieradid, 

vierad (vieriä, kieriskellä), pajedid, 

paajeed (kohottaa, nostaa), uhredid (uhrata, 

vrt. ur-sielu), sivnedid (siunata, vrt. 

höyry, savu), rämidid, räämid (kehua, 

ylistää, vrt. rami), kiemardid, kiemard 

(kietoa, kääriä), komerdid, kommeerd 

(kumartaa), luavdid, luavdam (peittää,

vrt. luoda), kyeddid, kuaddam (jättää),

keigid, keigiim (ojentaa, vrt. keikistellä),

cirgid, cirgiim (suihkia, ruiskia, roiskia,

vrt. sirkka), leskid, leskiim (kaataa, 

valaa, vrt. leskinen), falalid, faallal 

(tarjota, vrt. valaa, vaala, pala), kiesalid, 

kiessal (kääriä, kääräistä), palvalid 

(palvella, vrt. palvoa, palvata), kijttalid 

(kiitellä, vrt. kitata, juoda / syödä

jonkin kunniaksi), adelid, addeel, addelid, 

addel (antaa, vrt. aate, atte), luavdilid 

(peittää, vrt. luutia), sallid, sallii, 

sällee (sallia, vrt. sali, salo, sallinen), 

kuaivulid (kaivaa, vrt. kaivo, saivo), 

vahtid, vahtiim (vahtia, vartioida),

suovastid, suovast (savustaa, savuttaa),

molsostid, molsoost (vaihtaa uuteen),

hiäibustid, hiäibust (panna painiksi),

lattid, lattiim (käyttäytyä, menetellä, 

äännellä), kuodattid, kuodat (pidättää, 

jättää osa, vrt. kota, koota), kulgattid, 

kuulgat (vuodattaa, vrt. kuulkaa),

porgattid, poorgat (teettää, vrt. porkka,

por-uhri, por-heimo), kunnijattid 

(kunnioittaa, vrt. tuhkan ja noen nimet),

lihattid, liihat (liikuttaa, vrt. liha),

toimattid, tooimat (toimittaa, suorittaa,

vrt. toimi, tomi), asattid, aasat (asettaa,

vrt. asa, aisa, aasa), soicettid, sooicet 

(tuprauttaa, suitsauttaa), soveettid, 

sooveet (suitsuttaa, vrt. sovittaa),

elettid, eeleet (elättää, vrt. elehtiä, 

elävöittää), lunniittid, lunnit (kohottaa, 

vrt. lounasta kohti, vrt. lunx-henki), 

kiärdud, kiärdum, kerdum (kerrata, toistaa,

vrt. kierto, kiertää, vrt. kerttu), navdud, 

naavdum (tarjota, vrt. nauttia), aannud, 

aanum (anoa, vrt. anu, aunus, aa-sielu), 

vuarnud, vuarnum, vuornum (vannoa, vrt. 

vaarna, vaara, vrt. paarnu, pärnu, vrt.

metsänhaltijat), uhre (uhri, vrt. ur-sielu), 

pore (mäennyppylä, vrt. por-uhri), adaldah 

(anti, lahja, vrt. taltta), sieidi (seita, 

uhrikivi, uhripatsas, vrt. seiti, seitti,

si-eidi, haltijanimet), sieidikedgi (seitakivi, 

ketki=kätkä, vrt. ketku), sieidipäikki 

(seitapaikka, vrt. päike=päivä), lähji, läähji 

(lahja, vrt. laji, lahti), taassan (tähän 

paikkaan, vrt. tässä, tasainen, tasata),

paaldan (viereen, vierelle, vrt. päältä,

pa-alta, paltamo), tiessan (siihen paikkaan,

vrt. tissa, tessa, tähtien nimet), kisto 

(kilpa, vrt. isto, kiista), kijtto, kiijto 

(kiitos, vrt. kiito, kiitää), aladas (koroke,

vrt. alasin, alakivi), toimattas (toimitus),

soveettas (savu, suitsuke), tuaris, tuarras 

(poikittainen, vrt. tarapita, tarrata), 

tuahasis (haltuunsa, taakseen, vrt. tuha,

tuuhea, tuhka), vualasis (alleen, vrt. valaa,

vaala, valas), rukkoos (rukous, vrt. ruka, 

rukka, ruoka), addet, added, anded, ended 

(antaa, vrt. antte, antti), adnot, aannud, 

äännad, anned, annad (anoa, vrt. anna, anne,

vrt. aa-sielu, aamu), gijtedh, giihteet, 

kijhtiet, kiihtet, giitet, kijtted, keitted, 

kijted, kijtad, kijtte (kiittää, vrt. kiihtyä,

kiehua, keittää, uhrikeitot), gobmerdidh, 

kopmertit, gobmerdit, komerdid, kommerded, 

komerte (kumartaa, vrt. kommer-venkki,

maistuu lainasanalta, vrt. omat ja vieraat 

kumarrukset), maidnoot, maajtnuot, mainot, 

maidnot, mainastid, maainas, majnas, majnad, 

majno (ylistää, vrt. mainita, mainio,

vrt. kuun nimet), maaksedh, makseet, maaksiet, 

makset, mäksid, mähssed, maxsed, maksed, 

makse (maksaa, vrt. massi, maksa, omat rahat),

säivoot, siejvuot, seivot, saeivot, seäjvud, 

seivvad, seajved, seajvad, sejvo (laskeutua, 

vrt. seivo, saivo, savo, vrt. saivo-vuoret ja

järvet), vierruo, värro, vaerro, veäru, veärr, 

vearr, vero (vero, uhri, vrt. veri, ve-aro,

haltijanimet), voornudh, vuardnoot, vuortnuot, 

vuornot, vorno (vannoa, vrt. vuono, vana), 

vooruo, vuorruo, vuorro, voro (vuoro), paass 

(pyhä, autuas, vrt. paaso, pa-assi, pyhät 

puut, haltijanimet), palddlos (rinnakkainen,

vrt. palttu), paldde (viereen), paaldast 

(vieressä, vrt. pa-alta, paljas), aaleei 

(ylistävä, vrt. ale, alla, alli), luzz 

(viereen, vrt. lusi, lusikka), lunn (vieressä, 

vrt. luona, lunx), luunnes (luonaan, luotaan, 

vrt. luut), luadast (luonnossa), luottu 

(luontoon, vrt. luu, luotu, luuttu, luta),

ooutast (yhdessä, vrt. oota, outa, oo-uta), 

jionnjionne (yhteen ääneen, vrt. jone,

vrt. ji-onn, onni), ohttenjälmma (yhteen 

ääneen, vrt. jalmari), vuarnnad jiijjes 

(vannoa vala), jeäkkes-skiankk (ehtoo-uhri),

jäädtoovvmos (hiljentyminen, vrt. jatta,

jaatinen), suennoovvmos, suännmos 

(hiljentyminen, vrt. senni, sanna), 

viertummus (hiljentyminen, vrt. virta,

vrt. pirtu, pertu), kuadtos (jäänne, vrt. 

katos, kota), paazztos (jäännös, vrt. paaso, 

paasi), karstok (karsikko), kiosslummus 

(kietaiseminen), ceerkav (kirkko), urr 

(kivilatomus, vrt. urakka, ur-sielu),

muvrrem (kiviröykkiö, vrt. murentua, muurata, 

muuri), allnummus (kohoaminen, al=yl),

pajjnummus (kohoaminen, vrt. paju=laulu),

paajdeei, paaidostti (kohottaja, vrt. pajuun),

paaidasttmos, paajdummus (kohottaminen,

vrt. paita, paatua), vappsuovv (käävän savu,

vrt. vappu, vrt. suopea, sovittaa),

kaaralm (käärö), kiozzalm, kiozzok (kääre,

vrt. almu, alm=ilma), vearmldos (kääritty, 

vrt. varma), mahssi (maksaja, vrt. massi), 

mähss (maksu, vrt. metsän nimet), korvvummus 

(korvaus, maksu, vrt. kosken korva), aaleed 

(ylentää, ylistää, vrt. vaaleet, värit), 

valvvad (valvoa, vartioida), vahttjed (vahtia, 

vartioida), värddjed (vartioida, vrt. varttaa,

haltijakuvat), vuarnnad (vannoa, vrt. purnata),

vuanted (vannottaa, vrt. vanne), väällad 

(valaa), leäsktoollad (valella), pälvvad 

(palvoa, uhrata), vähssjed (vahtia, tarkata,

vrt. vaasa), näuddad (näyttää, tarjota,

vrt. nauta), tarjjeed (tarjota, vrt. tarjeta),

loppeed (suitsuta), kaaddad (suitsuttaa,

vrt. kataja, kuusen nimet), läullad (siunata,

vrt. laulaa, löyly, sielujen nimet), 

suovveed (savustaa), maaltastted, molldoottad 

(rukoilla, vrt. malttaa, molla-maija),

rokkastted (rukoilla, vrt. syödä rokkaa,

uhrata rokkaa), kaiddoottad, kaddoottad 

(kertoa huolensa haltijoille, vrt. kadota,

pysyä kaidalla tiellä), raukkled, raukkad 

(pyytää, vrt. raukea, rakka, ruka, vrt. 

lakka, laukka, lukka), tättad (pyytää,

vrt. taata), äännad (anoa, pyytää, vrt.

anna, anni), seelled (pyytää, vrt. selittää,

selostaa), paazzted (paastota, pyhittää,

vrt. jättää tähteet), pirsted (piirtää,

vrt. virste), kääzzkastted (palvella,

vrt. kaaso), peiggoottad (palvella, vrt. 

peko, peikko, vrt. veikko), palvvad (palvoa, 

vrt. palaa, tuli, päivä), kaarrad (kääriä),

veaullad (kääriä, vrt. vaula, paula), 

viarmmad (kääriä, vrt. virma, varma-ava),

kiossad (kääriä), cisttjed (kunnioittaa,

kohdella kunnioittavasti, vrt. tiste,

tähtien nimet), njikstoollad (kumarrella,

vrt. jiksa, tanssia), korvveed (korvata),

mähssed (korvata), vastteed (vastata, korvata),

kaggad, kagsted (kohottaa), paaided, paajded 

(kohottaa, vrt. jäädä paitsi), viappad (kohottaa,

vrt. vipata, vapa), keitted (kiittää, keittää,

vrt. keitele), jädsmed, jädsmoovvad (hiljentyä),

joskksmoovvad (hiljentyä), loojjad (hiljentyä,

vrt. luoja), rainnad (hiljentyä, vrt. rana,

riina, raine), suennoovvad, suännad (hiljentyä,

vrt. sunna, sanna, sana), vierteed (hiljentyä),

njuällastted (anella), cuokkled (antaa), 

jolstoovvad (antaa), miedted (antaa), uvdded 

(antaa), keeigeed (antaa), verggaalummus 

(yleneminen, vrt. verkkaisesti), aalummus 

(ylentäminen), aalos, aalummus (ylistys, 

ylistäminen), varjjlummus (varjeleminen, 

vrt. varjo), varjjleei, varjjlos (varjelija), 

väälummus (valeleminen), väällamkuhss 

(valinkauha), pälvvmos (uhraaminen), 

pälvvampodd (uhriaika), palvv (uhri), 

palvvkeädgg (palvontakivi, uhrikivi),

ceestva (uhrilahja, vrt. seesta), palvvpäikk 

(palvontapaikka, uhripaikka), temnnjan 

(suitsuke), kaaddos (suitsutus, vrt. katos),

suojjummus (suojeleminen, vrt. olla sujut), 

suojjeei (suojelija), pälvvkeädgg (palvontakätkä, 

kivi), koozzstummus, kooccmos (ripustaminen,

vrt. kuusi, kosia), ruosslummus (panna 

ristiin), paazzteei (pyhittäjä), paazztummus 

(pyhittäminen), kaavas (pyhä kuva, vrt. 

kaavailla, ka-ava), raukkmos (pyyntö),

täättmos (pyyntö, vrt. taatto), cuärvvkärdd 

(uhripaikka, cuärvv=sarvi), cistt (palkinto), 

korvvummus (korvaus), pälkk (palkkio,

vrt. palkki), kazdoottmos (näyttäytyminen, 

vrt. kastaa, kadzz-henget), gottjudh, guhtjoot, 

kohtsuot, kohttjot, goccot, koccod, koccad, 

koxcad, kocco (kutsua, vrt. kohta, kohtu),

kiesa, kiessuu (kääre, vrt. kisa, kessu), 

cagg (mytty), kuurad (tupakoida, kuurri

=tupakoija), vahta, vaavta (vahti, vartija),

siittad, siidai (karvojaan luova eläin, 

vrt. siita), kirhoo, kirhuu (pieni kirkko, 

vrt. sanan kotoperäiset selitykset) ja

sejte, siejtie, seite, sieide, siejdi, 

seidd, sijd, siejde (seita, uhrikivi,

vrt. si-äiti, si-puu).